HKScan
HKScan on Pohjois-Euroopan johtavia liha- ja
ruokayhtiöitä
Yhtiön kotimarkkina-alue muodostuu Suomesta, Ruotsista, Baltian maista ja Puolasta. HKScan toimii yhteensä yhdeksässä maassa ja sillä on palveluksessaan noin 10 000 työntekijää.
Yhtiö valmistaa, myy ja markkinoi sian-, naudan- ja siipikarjanlihaa, lihavalmisteita ja valmiita ruokia vähittäiskauppaan, HoReCa-asiakkaille sekä teollisuudelle ja vientiasiakkaille.
Vuoden 2007 alusta alkaen yhtiön liiketoiminta on jaettu neljään liiketoimintasegmenttiin: Suomi, Ruotsi, Baltia ja Puola. HKScanin liiketoimintaa harjoitetaan Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa lähinnä kokonaan omistettujen tytäryhtiöiden kautta, kun taas Puolan liiketoimintasegmentti käsittää Yhtiön 50 prosentin välillisen omistusosuuden Sokolów S.A.:ssa.
HKScanin missio
ENEMMÄN KUIN LIHAA
HKScan on vastuullinen ruokayhtiö, joka tuottaa taloudellista lisäarvoa sidosryhmilleen lihaan pohjautuvalla tuotevalikoimallaan, ruokakonsepteillaan sekä maistuvilla tuotteillaan, mitkä helpottavat kuluttajien arkea ja juhlaa tekemällä ruoanvalmistuksesta helppoa ja nautittavaa.
HKScanin visio
LIHA-ALAN VASTUULLINEN ESIKUVA
HKScan on vastuullinen ruokayritys, joka vahvojen brändien,
innovatiivisten tuotteiden, tehokkaan ja läpinäkyvän tuotantoketjun
sekä ammattitaitoisen henkilöstön avulla luo toimialan parhaita
käytäntöjä Euroopassa.