Riskienhallinta ja merkittävimmät riskit

Riskienhallinta on organisoitu osaksi HKScanin johtamisjärjestelmää ja se perustuu riskien tunnistamiseen, arviointiin ja raportointiin yhtenäisellä tavalla koko konsernissa. Yhtiössä otettiin vuonna 2010 käyttöön järjestelmällinen ERM-prosessi, jonka tavoitteena on edistää riskitietoisuutta ja riskien tehokasta hallintaa koko konsernin läpi sekä varmistaa, että johdolla ja hallituksella on riittävästi tietoa riskeistä päätöksenteon tueksi. Uutta riskienhallintapolitiikkaa sovelletaan HKScan-konsernin kaikissa liiketoimintaa harjoittavissa yhtiöissä.

Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat konsernin riskienhallinnan strategiasta ja periaatteista sekä strategisten tavoitteiden saavuttamista uhkaavien riskien hallinnasta. Operatiivisista riskeistä vastaavat segmentin johto ja ao. liiketoimintaprosessien johtajat. Konsernin taloudellisten riskien ja omaisuusvahinkoriskien hallinnasta vastaa konsernin talousjohtaja.

Riskienhallinta on osa johtamisjärjestelmää ja sitä toteutetaan niin pitkälle kuin mahdollista ja tarkoituksenmukaista osana päivittäistä liiketoimintaa yhdessä tukiprosessien kanssa. Se näkyy mm. investointien ja muiden päätösehdotusten käsittelyssä, prosessi- tai tehtäväkuvauksissa, eri toimielinten työjärjestyksissä sekä henkilöstön kehityskeskusteluissa.

HKScanissa riskit on jaettu neljään pääryhmään: strategiset riskit, operatiiviset riskit, taloudelliset riskit ja vahinkoriskit. Strategisia riskejä arvioidaan osana vuosittaista strategiaprosessia ja suurten liiketoimintaa koskevien päätösten yhteydessä. Taloudellisia riskejä ja vahinkoriskejä pyritään minimoimaan näitä varten laadituilla politiikoilla ja toimintaohjeilla. Operatiivisia riskejä arvioidaan paitsi osana vuosittaisia toimintasuunnitelmia niin myös osana päivittäistä liiketoimintaa.


 

HKScanin merkittävimmät riskit

STRATEGISET RISKIT

Vaihtelut raaka-aineiden saatavuudessa ja hinnoissa

HKScanin tuotteiden valmistuksessa tarvittavien raaka-aineiden, kuten sian-, siipikarjan- ja naudanlihan, hinnat ja saatavuus vaihtelevat. Raaka-aineiden maailmanlaajuinen ylituotanto alentaa raaka-aineiden hintoja ja lisää niiden saatavuutta, kun taas alituotanto johtaa raaka-aineiden heikompaan saatavuuteen ja hintojen nousuun. Ylitarjonnan ja Suomen sekä jossain määrin myös Ruotsin korkeiden hintojen takia ylimääräisen tuotannon vienti ulkomaille halvemman raaka-aineen maihin on haastavaa. Taloudellinen suhdannevaihe ja pitkällä aikavälillä EU:n yhteinen maatalouspolitiikka vaikuttavat kysynnän ja tarjonnan tasapainoon.

Nopeasti vaikuttavat tekijät, kuten mahdolliset eläintautiepidemiat, voivat tilapäisesti häiritä kysynnän ja tarjonnan tasapainoa. Yhtiön vähittäiskaupalle myymien lihavalmisteiden hinnat on sovittu useaksi kuukaudeksi eteenpäin Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa eikä näissä tilanteissa raaka-aineiden hinnan nousua kyetä siirtämään tuotteiden hintoihin. Raaka-aineiden hinnan nousun siirtäminen tuotteiden hintoihin voi olla vaikeaa myös tilanteessa, jossa kiinteitä hintoja ei ole etukäteen sovittu.


Kilpailun kiristyminen lihateollisuudessa ja päivittäistavaramarkkinoiden rakenteen jatkuva muuttuminen

Kilpailu HKScanin toiminta-alueilla on kiristynyt viime aikoina vähittäiskauppaketjujen tultua entistä vahvemmin elintarvikemarkkinoille kilpailemaan omilla tuotteillaan ja tuotemerkeillään. Paikallisten kilpailijoiden ohella kilpailua kiristävät myös kansainväliset yhtiöt ja edullisemman tuotantokustannustason maissa toimivat yhtiöt. Yhtiö varautuu kiristyvään kilpailuun esimerkiksi ydinprosessiensa tehokkuuden, tuotteiden korkean laadun, toimitusvarmuuden ja kansainvälistymisen avulla.


Toimintojen sopeuttaminen mahdollisiin lainsäädännön muutoksiin ja riippuvuus viranomaisista

HKScanin toimintaa sääntelee sen maan lainsäädäntö, joissa yhtiö kulloinkin toimii. Lisäksi yhtiön toimintaan vaikuttaa alueellinen ja ylikansallinen sääntely, kuten EU-lainsäädäntö. Yhtiön johdon näkemyksen mukaan yhtiö täyttää tällä hetkellä lainsäädännön ja muun sääntelyn vaatimukset. Lainsäädäntö ja muu sääntely sekä näiden tulkinnat voivat kuitenkin muuttua, eikä yhtiö voi taata, että se ilman olennaisia toimenpiteitä täyttäisi tällaiset muuttuneet vaatimukset. Toimintojen mahdollisesti laajentuessa uusille markkina-alueille yhtiön on myös noudatettava näiden uusien alueiden paikallista sääntelyä, joka voi erota huomattavasti sen nykyisillä markkina-alueilla voimassa olevasta sääntelystä. Yhtiö on toiminnassaan riippuvainen myös viranomaisista maissa, joissa se toimii. Viranomaismenettelyt voivat myös huomattavasti vaihdella yhtiön eri toiminta-alueilla.


Yritysostot ja hankittujen liiketoimintojen integrointi

Osana liiketoimintansa kehittämistä HKScan voi ostaa joko nykyisillä markkina-alueillaan tai uusilla maantieteellisillä alueilla yrityksiä, jotka parantavat sen kilpailuasemaa. Yritysostoihin liittyviin riskeihin kuuluvat yhtiön mahdollisesti ostamien yritysten tuntemattomat vastuut, mahdollinen kyvyttömyys integroida ja johtaa ostettuja liiketoimintoja ja henkilöstöä sekä riski siitä, että odotetut suurtuotannon edut tai synergiat eivät toteudu. Lisäksi toimialan keskittymisen ulkopuolelle jääminen voisi vahingoittaa HKScanin strategista kilpailuasemaa. Laajentuminen uusille maantieteellisille alueille voi myös aiheuttaa ongelmia valuuttakurssien vaihteluihin, erilaisten verotusjärjestelmien päällekkäisyyksiin, viranomaisvaatimusten odottamattomiin muutoksiin, paikallisten lakien ja määräysten muutoksiin ja noudattamiseen sekä poliittisiin riskeihin ja kasvaneisiin etäisyyksiin liittyen.

 

OPERATIIVISET RISKIT

Eläintaudit

Eläintautien, kuten lintuinfluenssan, Newcastlen taudin, suu- ja sorkkataudin tai BSE:n, leviäminen voi vaikuttaa yhtiön liiketoimintaan ja tuotteiden kysyntään. Eläintaudit saattavat vaikuttaa kuluttajien käyttäytymiseen pitkäaikaisesti, vaikka yhtiön johto uskookin, että kulutus yleensä normalisoituu kohtuullisessa ajassa eläintautihavainnon jälkeen. Eläintautiriskiä tasoittaa jonkin verran kulutuksen siirtyminen yhtiön muihin lihatuoteryhmiin. Integroidussa tuotantolinjassa, kuten osassa yhtiön Baltian toimintoja, eläintautihavainto voisi pahimmassa tapauksessa tilapäisesti katkaista raaka-aineiden saannin, jos korvaavia raaka-ainelähteitä ei ole saatavilla esimerkiksi tuomalla niitä ulkomailta.


Riippuvuus tuotantolaitoksista ja jakeluketjujen häiriöttömästä toiminnasta

HKScan on riippuvainen tuotantolaitostensa ja jakelukeskustensa keskeytymättömästä toiminnasta. Jos yhtiön keskeinen tuotantolaitos tuhoutuu tai suljetaan mistä tahansa syystä, jos sen laitteisto vahingoittuu merkittävällä tavalla taikka jos tuotannossa tapahtuu muita vakavia häiriöitä, tästä todennäköisesti aiheutuu viivästyksiä HKScanin kykyyn valmistaa ja jakaa tuotteitaan aikataulun mukaisesti. Tuotteesta riippuen HKScanin voi olla mahdollista siirtää tuotantoa muihin toimipaikkoihin, jolloin merkittävät häiriöt toiminnassa vältetään, mutta joissakin tuoteryhmissä tällaisten tuotantoon liittyvien muutosten toteuttaminen voi olla vaikeampaa, johtaa merkittäviin viivästyksiin tuotteiden toimituksessa ja myynnin menettämiseen sekä aiheuttaa lisäkustannuksia.

Yhtiön toimialalle on ominaista tilausten hyvin lyhyet toimitusajat. Lyhyt toimitusaika lisää toimivan ja varman tilaus-toimitusketjun merkitystä sekä korostaa tarvetta kyetä ennakoimaan kuluttajien käyttäytymistä. Samoin logistiikan järjestelmien ja muiden teknisten järjestelmien toimintavarmuuden merkitys on kasvanut. Jos jakelukeskukset mistä tahansa syystä vaurioituvat, tuhoutuvat tai joutuvat pois käytöstä tai jos jakelukeskuksissa olevat tuotteet kärsivät merkittäviä vahinkoja, HKScan joutuu kehittämään vaihtoehtoisen tavan toimittaa tuotteet asiakkailleen siihen saakka, kunnes vahingoittunut jakelukeskus saadaan käyttöön.


Tuotteiden mahdolliset laatuongelmat

Elintarvikkeiden turvallisuusriskit liittyvät raaka-aineiden puhtauteen (jäämät, vieraat aineet), tuotteiden terveellisyyteen, pakkausmateriaalien elintarvikekelpoisuuteen ja mikrobiologiseen puhtauteen. Erityistä huomiota kiinnitetään ruokamyrkytystä aiheuttavien bakteerien ehkäisyyn ja valvontaan. Tiukan omavalvonnan lisäksi kaikkien alan toimijoiden laitokset ovat tarkan viranomaisvalvonnan kohteena. HKScanin tiukasta vaatimustasosta ja sisäisestä valvonnasta huolimatta yhtiöllä ei voi olla täyttä varmuutta koko elintarvikeketjun riskittömästä hallinnasta.

Tuoteturvallisuuteen tai tuotevastuuseen liittyvän riskin toteutuminen voi vaikuttaa olennaisen haitallisesti yhtiön tuotteiden kysyntään asiakkaiden ja kuluttajien keskuudessa.


Riippuvuus ammattitaitoisesta johdosta ja henkilöstöstä

HKScanin menestys on olennaisesti riippuvainen yrityksen johdon ja muun henkilöstön ammattitaidosta, yhtiön kyvystä sitouttaa nykyinen johto ja muu henkilöstö sekä palkata uutta, ammattitaitoista henkilöstöä myös tulevaisuudessa. 


Konsernin johtamismallien ja toimintamallien yhtenäistäminen

HKScanilla on käynnissä erilaisia liiketoimintamallien yhtenäistämiseen liittyviä kehittämishankkeita, joiden tavoitteena on saavuttaa konsernihyötyjä. Osana tällaisia kehittämishankkeita uudistetaan yhtiön johtamisjärjestelmiä ja näihin voi liittyä epävarmuuksia, jos paikalliset hyödyt ovat ristiriidassa konsernihyötyjen kanssa.

 

VAHINKORISKIT

Ennalta arvaamattomat seikat

Luonnonkatastrofit, tulipalot, bioterrorismi, sabotaasit, pandemiat, poikkeukselliset sääolot tai muut yhtiön kontrollin ulkopuolella olevat tekijät voivat haitata tuotantoeläinten terveyttä ja kasvua taikka häiritä yhtiön toimintoja sähkökatkojen, tuotannolle ja kiinteistöille aiheutuneiden vahinkojen, jakeluketjujen häiriöiden tai muiden syiden vuoksi.

 

TALOUDELLISET RISKIT

Rahoitusriskit

Rahoitusriskeillä tarkoitetaan rahoitusmarkkinoilla tapahtuvia epäsuotuisia muutoksia, joiden seurauksena yrityksen tuloksen kertyminen voi heikentyä tai kassavirrat voivat supistua. Yhtiön rahoitusriskien hallinnan tavoitteena on rahoituksen keinoin suojata yhtiön suunniteltu tuloskehitys ja oma pääoma sekä turvata kaikissa olosuhteissa konsernin maksuvalmius.

Pääsääntöisesti HKScanin rahoitus hankitaan emoyhtiön kautta ja konsernirahoitus järjestää tytäryhtiöiden rahoituksen kunkin yhtiön paikallisessa valuutassa konsernin sisäisillä lainoilla. Konsernin rahoitus on keskitetty konsernin talousjohtajan alaisuudessa toimivaan rahoitusyksikköön. Yhtiö on alttiina valuuttakurssien muutoksista aiheutuvalle valuuttariskille johtuen valuuttamääräisistä tuloista ja menoista sekä valuuttamääräisistä oman pääoman sijoituksista ja tuloksesta. Yhtiön liiketoiminnan merkittävimmät kurssiriskit aiheutuvat Yhdysvaltain dollarista, Japanin jenistä ja Ruotsin kruunusta. HKScan-konsernin yhtiöiden merkittävimmät valuuttamääräiset omat pääomat ovat Ruotsin kruunuina, Puolan zlotyina ja Tanskan kruunuina. Konsernin rahoitusriskit on esitelty tarkemmin tilinpäätöksen liitetiedossa 26.