Tilintarkastus


HKScanilla on yhtiöjärjestyksen mukaan oltava kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa, joista yhden varsinaisen ja yhden varatilintarkastajan tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Heidät valitaan varsinaisessa yhtiökokouksessa. Tilintarkastajien toimikausi on Yhtiön tilikausi ja heidän tehtävänsä päättyy valinnan jälkeiseen seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen.

Tilintarkastuksen tehtävänä on todentaa, että tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot HKScan-konsernin tuloksesta ja taloudellisesta asemasta tilikaudelta. Tilintarkastaja antaa vuositilinpäätöksen yhteydessä osakkeenomistajille tilintarkastuskertomuksen ja raportoi lisäksi säännöllisesti havainnoistaan hallituksen tarkastusvaliokunnalle.

Yhtiön tilintarkastajiksi valittiin vuoden 2012 varsinaisessa yhtiökokouksessa (25.4.2012) KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana Johan Kronberg KHT ja Petri Palmroth KHT. Varatilintarkastajiksi valittiin Mika Kaarisalo KHT ja Jari Viljanen KHT.

 

Tilintarkastuspalkkiot

Konsernin tilintarkastuspalkkiot sen riippumattomalle päätilintarkastajalle PricewaterhouseCoopersille esitetään alla olevassa taulukossa. Varsinaisen tilintarkastuksen tilintarkastusmenot liittyvät vuositilinpäätösten tarkastukseen ja niihin läheisesti liittyviin lainsäädännöllisiin toimintoihin. Tilintarkastuksen muita palkkioita ovat mm. verokonsultointi ja yritysjärjestelyissä avustaminen. Luvut sisältävät myös Puolan tarkastusmenot (KPMG Puola).


 



2011 2010
Tilintarkastuspalkkiot  -0,6 -0,6
Todistukset ja lausunnot  0,0 0,0
Veroneuvonta  -0,1 -0,1
Muut palkkiot  -0,1 -0,2
Tilintarkastusmenot yhteensä  -0,8 -0,9