HKScan Oyj:ssä ylintä päätösvaltaa käyttävät osakkeenomistajat yhtiökokouksessa, joka kokoontuu vähintään kerran vuodessa. Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain kesäkuun loppuun mennessä. Hallitus kutsuu osakkeenomistajat koolle ja valmistelee esityslistan.
Osakkeenomistajalla on oikeus saada yhtiökokoukselle osakeyhtiölain mukaan kuuluva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi, mikäli hän vaatii sitä kirjallisesti hallitukselta 1.3. mennessä, jolloin asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
Kokouksessa käsiteltävät asiat on julkaistava yhtiön internet-sivuilla ja hallituksen niin päättäessä yhdessä tai useammassa hallituksen määräämässä sanomalehdessä aikaisintaan kolme kuukautta ja viimeistään 3 viikkoa ennen yhtiökokousta. Tämän lisäksi yhtiö julkaisee yhtiökokouskutsun pörssitiedotteena.
Varsinaisen yhtiökokouksen asialistalla ovat muun muassa:
- tilinpäätös ja toimintakertomus
- tilintarkastuskertomus
- päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta
- päätetään voitonjaosta
- päätetään vastuuvapauden myöntämisestä
- päätetään hallituksen ja tilintarkastajien palkkioista
- päätetään hallituksen jäsenten lukumäärästä
- valitaan hallituksen jäsenet ja tilintarkastajat
- päätetään mahdollisten valtuutusten myöntämisestä
hallitukselle
Osakepääoman muutokset sekä muutokset yhtiöjärjestyksessä ovat myös yhtiökokouksessa päätettäviä asioita. Niitä voidaan käsitellä varsinaisessa yhtiökokouksessa tai tarvittaessa ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Ylimääräinen yhtiökokous on kutsuttava koolle, kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai laki sitä muutoin edellyttää.
Siirry yhtiökokoussivulle tästä linkistä.