Laatuvastuuta ja monipolvista urakehitystä

Mahtava työyhteisö, kehittymismahdollisuudet ja monipuoliset työtehtävät ovat HKScanin Mikkelin yksikössä työskentelevän Nina Tahkon mieleen. Ura HKScanilla on vienyt Ninan juhannuskiireapulaisesta laatu- ja ympäristövastaavan tehtäviin.

2022Tahko_Nina_Mikkeli_raj.jpg

Kuvaile HKScania työnantajana lyhyesti kolmella sanalla.
HKScanin kuvailuun voisi käyttää kosolti sanoja, mutta jos kolmeen sanaan pitää kiteyttää, niin sanoisin HKScanin olevan monipuolinen, luotettava ja kehittyvä työnantaja.

Mitä työtehtäviisi tai toimenkuvaasi kuuluu?
Työskentelen HKScanin Mikkelin yksikössä laatu- ja ympäristövastaavana. Päivittäisiin työtehtäviini kuuluvat muun muassa laatuun, hygieniaan ja ympäristöön liittyvien asioiden selvitystyö, kuluttaja- ja asiakaspalautteiden käsittely ja niihin vastaaminen. Tämän lisäksi työskentelen Mikkelin yksikön hygienianäytteenottotehtävien, omavalvonta-asioiden ja ohjeistusten parissa.

Mikä on parasta työssäsi?
Pidän työssäni siitä, että päivät ovat erilaisia. Toinen merkittävä asia on se, että huomaan kehittyväni työssäni koko ajan oppimalla päivittäin jotain uutta. Parasta ovat huippuhauskat työkaverit, joiden kanssa voi keskustella asiasta kuin asiasta.

Mitä kaikkea työsi vaatii?
Työni vaatii joustamista, ongelmien ratkaisukykyjä ja ennen kaikkea kiinnostusta laatua ja hygieniaa koskevia asioita kohtaan. Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja myös se on tärkeää työssäni, sillä olen päivittäin tekemisissä eri osastojen ihmisten kanssa. Tuotannon työkokemus on ollut minulle todella hyödyllistä ja tärkeää ja se on auttanut minua nykyisessä työtehtävässäni paljon.

Minkälainen on hyvä työkaveri?
Hyvä työkaveri on mielestäni aina lähellä ja valmiina auttamaan. Hänen kanssaan voi puhua asiasta kuin asiasta, muistakin kuin työasioista. Tarvittaessa hyvä työkaveri kuuntelee huolia ja murheita sekä auttaa eteenpäin haastavien tilanteiden edessä. Hyvällä työkaverilla on myös aina aikaa, vaikka sitten vain se pieni hetki tarvittaessa.

Mikä on saanut sinut viihtymään HKScanilla ja innostumaan työstäsi?
Vaihtelevat työtehtävät ja hyvät työkaverit ovat mielestäni tärkein asia työssä viihtymisen kannalta. Meillä on Mikkelissä vahva, asiantunteva, huumorintajuinen, huippu työporukka koko talossa. Tämä on yksi tärkeimmistä syistä viihtymiseeni HKScanilla.

Minusta on hienoa, että HKScan tarjoaa mahdollisuuksia oppia uutta ja hakeutua uusiin työtehtäviin talon sisällä. Huomaan selvästi, miten olemme Mikkelissä menneet paljon eteenpäin monessakin eri asiassa viime vuosien aikana. Lisäksi arvostan sitä, että ihmiset meillä Mikkelissä välittävät työstään ja että työssä on tunnetta mukana. Tällaiset asiat saavat minut innostumaan työstäni.

Minkälaisia työpäiväsi ovat?
Vaihtelevia ja työntäyteisiä. Työpäiväni ovat erilaisia, ja harvoin pystyn suunnittelemaan koko päivän kulun ennakkoon. Työpäiväni alkaa normaalisti kahdeksalta aamulla ja päättyy iltapäivällä neljän aikaan. Kuljen työmatkani talvella kävellen ja kesällä pyöräillen.

Miten vastuullisuus näkyy tai mitä se tarkoittaa työssäsi?
Vastuullisuus ohjaa työssäni kaikkia valintoja ja kaikkea tekemistä. Tärkein asia on se, että päivittäiset laatuun, tuoteturvallisuuteen ja ympäristöön liittyvät ratkaisut sekä päätökset tukevat kuluttajille vastuullisesti valmistetun ruoan tuottamista. Vastuullisuus on myös sitä, että voimme olla ylpeitä tekemästämme työstä ja voimme hyvällä omallatunnolla sanoa tehneemme aina parhaamme.

Miten vietät vapaa-aikaasi?
Vapaa-ajalla vietän aikaa perheeni kanssa. Reilun kolmevuotiaan Jerry-poikani kanssa aika menee vauhdikkaasti yhdessä touhutessa ja maailmaan tutustuessa. Arkena luonnollisesti yhteistä aikaa ei ole niin paljon ja päivät ovat aikataulutettuja, mutta viikonloppuna nautimme kiireettömyydestä, herkuttelusta ja nukkumisesta.

Mikä on lempiruokasi?
Olen kaikkiruokainen eikä minulla ole varsinaista lempiruokaa. Kokkailen päivittäin perheelleni arkena arkiruokaa ja viikonloppuisin yritän sitten laittaa jotain hieman erikoisempaa, kun on enemmän aikaa. Tykkään myös kokeilla erilaisia uusia ruokareseptejä.

Minkälainen on urahistoriasi HKScanilla?
Urani HKScanilla on monivaiheinen. Vanhempani työskentelevät HKScanilla ja heidän kauttaan sain 15-vuotiaana vuonna 2004 kesätyöpaikan juhannuskiireapulaisena silloisen Järvi-Suomen Portin tehtaan grillimakkarapakkaamosta.

Peruskoulun ja lukion jälkeen pidin välivuoden, jonka aikana pääsin takaisin grillimakkarapakkaamoon ja pohdin mahdollisia opiskelupaikkoja. Äitini lempeästä ”tönäisystä” päädyin opiskelemaan laboratorioalaa ja valmistuin laborantiksi vuonna 2008.

Jatko-opiskelin ympäristöteknologian insinööriksi vuonna 2011 ja valmistumisen jälkeen työllistyin Mikkelin viipalointiosastolle. Sieltä siirryin valmisruokapakkaamoon ja edelleen uudelle hampurilaisosastolle. Vuonna 2014 sain vakituisen työn hampurilaispakkaamossa ja uuden työtehtävän aamutarkkailijana.

Vuodet 2018-2020 vietin äitiyslomalla. Töihin paluuni koitti helmikuussa 2020, jolloin kuvaan astui myös HR-puolen työtehtäviä tuotannon työtehtävien jäädessä kokonaan pois. Viime vuoden maaliskuussa siirryin määräaikaiseksi HR- ja laatuvastaavaksi. Laatu- ja ympäristövastaavana olen työskennellyt tammikuusta 2022 lähtien.