Oppimisen ilo ja kuntosaliharrastus auttaa onnistumaan fyysisessä työssä

HKScanin Forssan yksikössä teurastajana työskentelevä Erkka Viippo pitää siitä, että linjastollakin tapahtuva työ voi olla monipuolista ja työpäivät erilaisia. Mahdollisuudet oppia uutta ja edetä työpaikalla ovat auttaneet entistä lukkoseppää viihtymään HKScanilla.

HKScan_Erkka_Viippo.jpg

Kuvaile HKScania työnantajana lyhyesti esim. kolmella sanalla.Oikein lyhyesti kuvailtuna pidän HKScania joustavana ja innovatiivisena yrityksenä, tämän päivän työpaikkana. HKScan on moderni toimija alallaan.

Mitä työtehtäviisi tai toimenkuvaasi kuuluu?
Työtehtäviini kuuluu erilaisia teurastamon töitä aina ruhojen ripustuksesta lopputarkastukseen.

Mistä pidät eniten työssäsi tai mikä on parasta työssäsi?
Varmaankin yksi parhaita juttuja on se, että minulla on useampia erilaisia työtehtäviä. Vaikka teenkin töitä linjastossa, niin työnkuva vaihtelee useasti eivätkä päivät käy yksitoikkoisiksi. Hyvä ilmapiiri työpaikalla on tietysti myös aina plussaa.

Mitä kaikkea työsi vaatii? 
Työni on fyysistä toimintaa täynnä, eli hyvä fyysinen kunto auttaa tehtävässä onnistumisessa. Lisäksi on hyvä olla innokas oppimaan uusia asioita. Ja kun kyseessä on suuri organisaatio ja ympärillä paljon erilaisia ja uusia ihmisiä, niin hyvällä mielellä ja asenteella pääsee joukossa pitkälle.

Minkälainen on hyvä työkaveri? 
Positiivisuudella ja kannustavalla asenteella pääsee pitkälle. Nämä ovat ainakin siellä kärkipäässä hyvän työkaverin ominaisuuksissa.

Mikä on saanut sinut viihtymään HKScanilla ja innostumaan työstäsi?
Olen saanut työssäni aina hyvin opastusta eteenpäin ja päässyt opettelemaan uusia asioita HKScanilla. Tuntuu siltä, ettei kädet ole sidotut tiettyyn työtehtävään, vaan on mahdollista opetella uutta. Eli etenemismahdollisuuksia on HKScanilla kyllä tarjolla.  

Minkälaisia työpäiväsi ovat? 
Se riippuu paljolti siitä mihin työpisteeseen kunkin päivän tehtävät osuvat. Linjaston alku- ja loppupään tehtävät eroavat suuresti toisistaan eli kaiken kattavaa vastausta on monipuolisuuden vuoksi vaikea antaa. Esimerkiksi tänään, kun tulin töihin, huolehdin jo linjastolla olevien kollegoiden työn tauottamisesta. Tällä tehtävällä varmistan sen, että kaikki saavat olla vuorollaan tauolla.

Miten vastuullisuus näkyy tai tarkoittaa työssäsi?
Vastuullisuus on yksi tärkeämpiä päivittäin huomioon otettavia asioita, kun ollaan tekemisissä ruoan kanssa. Se näkyy meillä kaikessa, mitä täällä tapahtuu ja tehdään.

Mikä on lempiruokasi?
Kesäaikana ei ole kyllä grillipihvin ja makkaroiden voittanutta! Ne kuuluvat ainakin pysyvien kestosuosikkieni joukkoon.

Mitä teet vapaa-ajallasi?
Vapaa-aika kuluu kuntosaliharrastuksen ja kamppailu-urheilun parissa.

Kerro lyhyesti koulutuksestasi ja urastasi.
Olen alkuperäiseltä koulutukseltani putkiasentaja ammattikoulusta. Niitä hommia tuli tehtyä muutaman vuoden ajan. Erinäisten mutkien kautta päädyin opiskelemaan lukkosepäksi ja sen alan töiden parissa vierähtikin 4-5 vuotta. Työt kuitenkin hiljenivät lukkoalalla Forssassa ja päädyin hakeutumaan muutaman tutun esimiehen kyselyiden avustuksella HKScanille töihin. Täällä olenkin viihtynyt nyt jo kolmatta vuotta.