Saimme eilen iltapäivällä viestin, jossa Forssan yksikkömme ohi kulkenut henkilö oli kertonut kiinnittäneensä huomiota sikakuorman purkamisen yhteydessä kuulemiinsa koviin ääniin.

Eläinten hyvinvointi läpi koko ketjun on HKScanille erittäin tärkeää ja suhtaudumme asiaa koskeviin palautteisiin erittäin vakavasti. Siksi on ollut tärkeää selvittää asia perusteellisesti niin kyseisen pitkäaikaisen kuljetusyrittäjämme, HKScanin oman henkilöstön kuin tilannetta valvoneen Eviran tarkastuseläinlääkärin kanssa. Olemme lisäksi tutustuneet tilanteesta kuvattuun valvontakamera-aineistoon

HKScanin kaikissa teurastamoissa on tallentavat valvontakamerat eläinten hyvinvoinnin varmistamiseksi. Näin on myös Forssassa sikojen purkualueella.

Sikojen purkutilanteessa 30.10.2018 klo 9-10 on toimittu asianmukaisesti ja eläinten hyvinvointia kunnioittaen. Sikojen purkaminen autosta on sujunut säädösten ja hyvien eläinten käsittelytapojen mukaisesti sekä viranomaisen valvonnassa. Henkilökunta ei ole huutanut, sikoja ei ole lyöty tai muuten pakotettu liikkumaan, purkamisessa ei ole käytetty ajolevyjä eikä sähköpiiskaa. Tilanteessa on käytetty ainoastaan siihen tarkoitettuja ”helistinmeloja”, joista lähtevän äänen avulla eläimiä ohjataan.

Kukaan HKScanin henkilökunnasta, kuljetusyrittäjä tai valvova eläinlääkäri ei ole huomannut tai kuullut kirjoittajan kuvaamaa väliintuloa tai muutakaan normaalista poikkeavaa tapahtumaa purkamisen aikana. Poikkeamaa ei myöskään näy valvontakameran nauhalla, johon Eviran Forssan yksikön johtava tarkastuseläinlääkäri on tutustunut.

”Videossa ei ole mitään epäasiallista. Siat kulkevat autosta ulos rauhallisesti ja maata haistellen. Kuljettajan toiminta on rauhallista ja esimerkillistä ”, toteaa Eviran Forssan yksikön johtava tarkastuseläinlääkäri.

HKScan haluaa kertoa avoimesti toimintatavoistaan. Siksi julkaisemme videomateriaalia kyseisestä purkutilanteesta.

 

 

Siat ääntelevät liikuteltaessa

Siat ja sikaryhmät ääntelevät usein, ja tämä saattaa johtaa sikojen käyttäytymistä vähemmän tuntevan tekemään asiasta väärän tulkinnan. Teurastamon ohi kulkevalta kävelytieltä ei ole näköyhteyttä autoon tai purkulaiturille.

Eläinten käsittely on erittäin tarkkaan säänneltyä ja valvottua. Valvonta perustuu omavalvontaan ja jatkuvaan viranomaisvalvontaan. HKScanilla on selkeät ohjeet ja vaatimukset sekä omille että eläinkuljetusyhtiöiden henkilökunnalle siitä, miten eläimiä käsitellään ja miten niiden kanssa toimitaan.

Kiitämme saamistamme palautteista. Eläinten hyvinvointi on tärkeä asia ja suhtaudumme siihen erittäin vakavasti. Tutkimme eläinten hyvinvointiin liittyvät mahdolliset epäilyt jatkossakin tarkasti.  

Lisätietoa eläinten hyvinvoinnista:

Lisätiedot medialle: HKScan Media Service Desk, p. 010 570 5700 ja communications@hkscan.com

HKScan on pohjoismainen liha- ja ruokayhtiö. Yli 7 300 ammattilaistamme palvelevat maailman vaativimpia kuluttajia ja varmistavat laadun koko tuotantoketjussamme – tilalta haarukkaan. HKScan valmistaa, markkinoi ja myy korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa sekä lihavalmisteita ja aterioita vahvoilla tuotemerkeillä, kuten HK®, Scan®, Rakvere®, Kariniemen®, Rose®, Pärsons® ja Tallegg®. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. Vuonna 2017 HKScanin liikevaihto oli 1,8 miljardia euroa. Yhtiö on Euroopan johtavia liha- ja ruokayhtiöitä. www.hkscan.com