HK Ruokatalossa vuodesta 2006 lähtien luovana johtajana ja HK Ruokatalon johtoryhmän jäsenenä toiminut keittiömestari Jyrki Sukula palaa yrittäjäksi toukokuun alusta 2011 alkaen.

-       Oman yritystoiminnan kasvun ja laajentumisen myötä nyt on hyvä aika palata yrittäjäksi ja keskittyä omiin yrityksiin. Kuluneiden viiden vuoden aikana tehtyjen suurten kehitysprojektien - mm. HK Rypsiporsas® - valmistuttua se on myös mahdollista sekä oikea hetki HK Ruokatalon kannalta, kertoo Sukula.

-       HK Ruokatalossa olen oppinut ison yhtiön prosesseja ja saanut tuoda oman näkemykseni niiden kehittämiseen. Koen, että tämä uravaihe oli minulle käymättä jäänyt kauppakorkeakoulu. Olen äärimmäisen kiitollinen HK Ruokatalon koko henkilöstölle näiden vuosien aikana kokemastani ystävyydestä ja yhteistyöstä, jatkaa Sukula.

HK Ruokatalossa Jyrki Sukula on osallistunut yhtiön kehittämiseen ja tuotevalikoiman uudistamiseen nykykuluttajan tarpeita vastaavaksi. HK Ruokatalo on lanseerannut tänä aikana Rypsiporsaan lisäksi mm. ravitsemuksellisesti oikein koostetut Via-valmisruoat, jonka tuotemerkin HK Ruokatalo osti Sukulalta keväällä 2006.

-       Jyrki Sukula on antanut erinomaisen panoksen näinä kuluneina vuosina, jolloin yhtiön toimintaa on kehitetty monella eri osa-alueella. Sukulan monipuoliset näkemykset sekä vankka kokemus ruokamaailmasta ja omien yritysten pyörittämisestä ovat olleet tärkeässä roolissa myös HK Ruokatalon kehittämisessä. HK Ruokatalon puolesta kiitämme Sukulaa ja toivotamme hänelle menestystä tulevina vuosina, toteaa HKScan Finlandin toimitusjohtaja Jari Leija

Lisätietoja:

  • Toimitusjohtaja Jari Leija, HKScan Finland Oy. Hänelle voi jättää soittopyynnön viestintäpäällikkö Marja Siltalan kautta puh. 010 570 2290.
  • Keittiömestari Jyrki Sukula, p. 0400 464 372