HK Ruokatalo Oy ja YIT ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen HK Ruokatalon kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamisesta.  Samassa yhteydessä HK Ruokatalo liittyy kansalliseen energiatehokkuussopimukseen ja sitoutuu sopimuksen mukaisiin energiansäästötavoitteisiin.

Yhteistyö käynnistyy HK Ruokatalon tuotantolaitosten energiansäästömahdollisuuksien selvityksellä. YIT kartoittaa aluksi HK Ruokatalon kolmen suurimman Vantaalla, Forssassa ja Eurassa sijaitsevan tuotantolaitoksen energiansäästömahdollisuuksia sekä suunnittelee niiden edellyttämät toimenpiteet. HK Ruokatalo hakee toimenpiteillä vähintään kansallisen energiatehokkuussopimuksen tavoitteiden mukaisia säästöjä energiankulutuksesta. Energiansäästöinvestoinnit suunnitellaan toteutettaviksi muun muassa ESCO (Energy Service Company)-energiansäästöhankkeina.

- Energiatehokkuus on yksi tärkeä osa HK Ruokatalon vastuullisuusohjelmaa. Ympäristön osalta yhtiön jatkuvana tavoitteena on energian kulutuksen vähentäminen ja tehostaminen. Nyt solmittu kumppanuussopimus tukee omalta osaltaan HK Ruokatalon pyrkimystä pienentää tuotantotoiminnasta aiheutuvaa hiilijalanjälkeä, kertoo toimitusjohtaja Jari Leija HK Ruokatalosta.

- Energiatehokkuus on mukana kaikessa tekemisessämme ja juuri talotekniikalla pystytään vaikuttamaan parhaiten kiinteistöjen energiatehokkuuteen. YIT Kiinteistötekniikalla on pitkä ja monipuolinen kokemus ESCO -hankkeiden toteuttamisesta ja uskomme, että pystymme tuomaan HK Ruokatalolle ratkaisuja ja keinoja saavuttaa omat ympäristö- ja energiansäästötavoitteensa, sanoo toimitusjohtaja Jarno Hacklin YIT Kiinteistötekniikka Oy:stä. 

 

Lisätietoja:

Jari Leija, toimitusjohtaja, HK Ruokatalo Oy. Hänelle voi jättää soittopyynnön viestintäpäällikkö Marja Siltalan kautta p. 010 570 2290.

Jarno Hacklin, toimitusjohtaja, YIT Kiinteistötekniikka Oy, puhelin 040 864 4401, jarno.hacklin@yit.fi.

 

HK Ruokatalo Oy kuuluu HKScan-konserniin ja on suurin konsernin Suomen markkina-alueella toimivan HKScan Finlandin tytäryhtiöistä. HK Ruokatalo valmistaa ja markkinoi lihaa, lihavalmisteita ja valmisruokia. HK Ruokatalon tuotemerkit ovat HK ja Kariniemen.
HKScan Finlandin liikevaihto vuonna 2011 oli 812,4 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli keskimäärin n. 2 750 henkeä. 
www.hkruokatalo.fi

HK Ruokatalo tunnistaa vastuunsa suurena valtakunnallisena elintarvikealan toimijana ja on panostanut vastuullisuusasioihin jo pitkään. Yhtiön vastuullisuusstrategia kattaa koko toimintaketjun mm. tuoteturvallisuuden, ravitsemuksen ja ympäristöasiat sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja alkutuotannon osalta esim. tuotantoeläinten hyvinvoinnin.

 

YIT viettää 100-vuotisjuhlaa vuonna 2012. Yhtiö perustettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1912. Tänä päivänä YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. Palvelemme asiakkaita 14 maassa, Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, Venäjällä sekä Baltian maissa, 26 000 ammattilaisen voimin. Olemme kasvaneet asiakkaidemme kanssa ja kehittäneet palvelujamme yhteiskuntien muuttuessa. Aiomme jatkaa samalla polulla. Visionamme on olla edelläkävijä hyvän elinympäristön luojana ja ylläpitäjänä. Vuonna 2010 YIT:n liikevaihto oli noin 3,8 miljardia euroa. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

YIT Kiinteistötekniset palvelut tuottaa Suomessa alansa markkinajohtajana kaikki taloteknisten järjestelmien asennuksiin, ylläpitoon ja korjauksiin sekä kiinteistöjen käyttöön ja energiatehokkuuteen liittyvät elinkaaripalvelut.