Mikkelissä toimiva Järvi-Suomen Portti Oy sopeuttaa toimintaansa yhtiön heikon taloudellisen tilanteen vuoksi kustannussäästöin ja lomauttamalla henkilöstöään. Lomautukset toteutetaan kuluvan syksyn aikana ja ne päättyvät viimeistään vuoden 2012 loppuun mennessä. Lomautusten piirissä on yhtiön koko henkilöstö. Osa lomautuksista toteutetaan työviikon lyhennyksillä, mutta myös kokoaikaisia lomautuksia on tulossa.  

Lomautukset perustuvat viime keväänä käytyihin yhteistoimintaneuvotteluihin ja niiden yhteydessä solmittuun paikalliseen muun muassa joustoja ja sopeuttamiskeinoja sisältävään yhteistoimintasopimukseen. Järvi-Suomen Portin palveluksessa on noin 150 henkilöä.

Muutoksia yhtiön organisaatiossa

Kesäkuun lopulla ilmoitettuun sulautumissuunnitelmaan liittyen Järvi-Suomen Portti Oy:n toimitusjohtaja Kari Piispanen siirtyy konsernin sisällä muihin tehtäviin 21.8.2012 alkaen. Jatkossa Mikkelin tuotantolaitoksen päivittäisestä johtamisesta vastaa yksikönpäällikkö Kalervo Pulliainen.
Johdon muutoksiin liittyen Järvi-Suomen Portin operatiiviset toiminnot – myynti, markkinointi, tuotanto ja sen tukitoiminnot raportoivat 21.8.2012 alkaen HK Ruokatalon vastaaville johtajille. Operatiivinen toiminta jatkuu muuten normaalisti.  

Suunnitelma Järvi-Suomen Portin sulauttamisesta HK Ruokatalo Oy:hyn on tarkoitus saada päätökseen 30.12.2012 mennessä. Prosessi on osa HKScan-konsernin juridisen rakenteen selkeyttämistä Suomessa.

 

Lisätietoja:

  • toimitusjohtaja Anne Mere, HKScan Finland Oy. Hänelle voi jättää soittopyynnön viestintäpäällikkö Marja Siltalan kautta p. 010 570 2290. 
  •  

    HKScan on Pohjois-Euroopan johtavia ruokayhtiöitä. Sen kotimarkkinoihin kuuluvat Suomi, Ruotsi, Tanska, Baltia ja Puola. HKScan valmistaa, myy ja markkinoi sian- ja naudanlihaa, siipikarjatuotteita, lihavalmisteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaita ovat vähittäiskauppa-, Food Service-, teollisuus- ja vientisektorit. Liikevaihto vuonna 2011 oli 2,5 miljardia euroa ja työntekijöitä noin 11 400.