KTM Keijo Keränen (35) on nimitetty HKScan-konsernin rahoitusjohtajaksi 6. toukokuuta 2013 alkaen. Hän siirtyy HKScaniin Lassila & Tikanojan palveluksesta, jossa hän on viimeksi vastannut yhtiön rahoituksesta ja sijoittajasuhteista. Tätä ennen Keränen on työskennellyt tilintarkastajana Grant Thorntonilla.
Keijo Keräsestä tulee HKScanin laajennetun johtoryhmän jäsen ja hänen toimipaikkansa on Vantaalla. Keränen raportoi konsernin nykyiselle rahoitusjohtaja Irma Kiiluselle 31. joulukuuta 2013 asti, jolloin Kiilunen siirtyy eläkkeelle.
”Irma Kiilunen on tehnyt erittäin ansiokkaan ja pitkän uran konsernin palveluksessa, minkä johdosta haluan välittää hänelle lämpimät kiitokseni jo tässä vaiheessa”, sanoo HKScanin toimitusjohtaja Hannu Kottonen.
Keijo Keränen raportoi 1. tammikuuta 2014 alkaen konsernin talousjohtaja Tuomo Valkoselle.
Lisätietoja:
HKScanin toimitusjohtaja Hannu Kottonen tai talousjohtaja Tuomo Valkonen. Heille voi jättää soittopyynnön Marjukka Hujasen kautta p. 010 570 6218.
HKScan on Pohjois-Euroopan johtavia ruokayhtiöitä. Sen kotimarkkinoihin kuuluvat Suomi, Ruotsi, Tanska, Baltia ja Puola. HKScan valmistaa, myy ja markkinoi sian- ja naudanlihaa, siipikarjatuotteita, lihavalmisteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaita ovat vähittäiskauppa-, Food Service-, teollisuus- ja vientisektorit. Liikevaihto vuonna 2012 oli 2,5 miljardia euroa ja työntekijöitä noin 11 000.