HKScan selkeyttää ja yksinkertaistaa yritysrakennettaan Suomessa konsernin toimintatapojen yhtenäistämiseksi ja konsernin sisäisen hallinnon keventämiseksi.
HK Ruokatalo Oy:n täysin omistama teuraseläinten hankinnasta ja tuottajapalveluista vastaava tytäryhtiö HK Agri Oy sulautetaan HK Ruokatalo Oy:hyn.
Aiemmin kerrotun mukaisesti osana konsernissa käynnissä olevaa brändistrategiatyötä nimetään eläinten hankinnasta ja tuottajapalveluista vastaavat toiminnot konsernin kaikilla kotimarkkinoilla myöhemmin yhtenäisesti HKScan Agriksi (HKScan Oyj:n pörssitiedote 2.7.2013).
Sulautuminen on luonteeltaan juridinen eikä sillä ole henkilöstövaikutuksia. HK Agrin henkilöstö siirtyy HK Ruokatalo Oy:n palvelukseen nk. vanhoina työtekijöinä.
Tällä sisäisellä uudelleenjärjestelyllä ei ole myöskään vaikutusta HKScan Oyj:n osakkeenomistajien asemaan tai konsernin ulkoiseen raportointiin.
Yhtiö on jättänyt edellä kerrottua rakenneuudistusta koskevan sulautumissuunnitelman kaupparekisteriin 23.8.2013. Sulautuminen on suunniteltu saatavan päätökseen 31.12.2013 mennessä.
Lisätietoja:
HKScanin hallinto- ja lakiasiainjohtaja Markku Suvanto, puh. 010 570 6128.
HKScan on Pohjois-Euroopan johtavia ruokayhtiöitä. Sen kotimarkkinoihin kuuluvat Suomi, Ruotsi, Tanska, Baltia ja Puola. HKScan valmistaa, myy ja markkinoi sian- ja naudanlihaa, siipikarjatuotteita, lihavalmisteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaita ovat vähittäiskauppa-, Food Service-, teollisuus- ja vientisektorit. Liikevaihto vuonna 2012 oli 2,5 miljardia euroa ja työntekijöitä noin 11 000.