HK Sininen Lenkki® on kuulunut suomalaisten arkeen jo puoli vuosisataa ja on edelleen lenkkien ylivoimainen markkinajohtaja. Kansallismakkara on ollut vakioraaka-aine niin eväsleivissä kuin makkarakastikkeissa, uunimakkarasta puhumattakaan. Elokuussa vietettävän juhlapäivän kunniaksi parhaimmat HK Sininen Lenkki® -reseptit on jälleen koottu yksien kansien väliin.
Suomen suosituimman lenkkimakkaran HK Sinisen Lenkin 50-vuotisjuhlaa vietetään jo perinteeksi muodostuneena Kansallisena lenkkipäivänä elokuun kolmantena perjantaina, mikä tänä vuonna on 16.8.2013.

Lenkkikirjassa ohjeita makkarasopasta gourmet-ruokaan
Sininen on ylivoimainen lenkkien markkinajohtaja. Sitä valmistetaan vuosittain noin seitsemän miljoonaa kiloa eli enemmän kuin kaksi lenkkiä suomalaista kohti. Perinteisen Sinisen osuus on lähes 29 prosenttia eli noin joka kolmas Suomessa myytävä lenkki on sitä. Kun lukuun lisätään Sinisen muut versiot, päästään 36 prosentin markkinaosuuteen.
Tuotetietoa, herkullisia ruokaohjeita niin arkeen kuin juhlaan sekä kokkivideoita ruoanlaiton avuksi tarjoaa HK-tuotemerkin nettisivusto www.hookoo.fi. Samassa osoitteessa on linkki kuvapankkiin, josta on saatavilla HK Sininen Lenkki® -tuote- ja -ruokakuvia. Tuotteen historiaan ja tuotteisiin voit tutustua osoitteessa www.sininen.fi.
Lisätietoja:
Kategoriapäällikkö Kim Lindholm, p. 010 570 2216, etunimi.sukunimi@hkruokatalo.fi
Johtaja Mikko Järvinen, p. 010 570 2381, etunimi.sukunimi@hkruokatalo.fi
Viestintäjohtaja Marja Siltala, p. 010 570 2290, etunimi.sukunimi@hkscan.com
HKScan on Pohjois-Euroopan johtavia ruokayhtiöitä. Sen kotimarkkinoihin kuuluvat Suomi, Ruotsi, Tanska, Baltia ja Puola. HKScan valmistaa, myy ja markkinoi sian- ja naudanlihaa, siipikarjatuotteita, lihavalmisteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaita ovat vähittäiskauppa-, Food Service-, teollisuus- ja vientisektorit. Liikevaihto vuonna 2012 oli 2,5 miljardia euroa ja työntekijöitä noin 11 000.
Lisätietoa HKScanista: www.hkscan.com
Sinisen historiaa pähkinänkuoressa
1950-luvulla Helsingin Kauppiaat Oy valmisti ensimmäiset makkarat pienessä makkaratehtaassa Salossa ja ne toimitettiin myyntiin pääkaupunkiseudulle. Makkarat myytiin tuolloin vielä irtomyynnistä lihatiskiltä.
1960-luvulla Sinisen tarina alkoi kehittyä, kun elintarvikevirasto määräsi, että tuotteeseen on merkittävä tieto laadusta sekä valmistajasta. HK:n lenkkimakkaran kuoreen painettiin silloin sinisellä värillä "Lenkkimakkara". Kauppiaat alkoivat pian tilata lenkkiä nimellä HK:n Sininen. 1963 onkin vuosi, jota pidetään Sinisen Lenkin syntymävuotena.
1970-luvulla eli samaan aikaan, kun maaltamuutto lisääntyi, kasvoi Sinisen Lenkin kysyntä voimakkaasti. Suomen kansa otti Sinisen Lenkin sydämiinsä, mutta sen lisäksi lenkki päätyi myös herrojen ruokapöytiin. Sinistä pidetään kaupunkilaisempana kuin muita makkarabrändejä. Siihen lienee syynä se, että Sininen Lenkki mielletään enemmän kerrostalon saunan kiukaalla paistettavaksi kuin Suomen luonnossa eväsmakkarana käytettäväksi lenkiksi.
1980-luvulla HK Sinisestä Lenkistä tuli Suomen ylivoimaisesti suosituin lenkkimakkara. Tärkeä askel lenkin historiassa otettiin syksyllä 1980, kun "HK Sininen" hyväksyttiin viralliseksi tavaramerkiksi.
1991 kansallisherkulle nimettiin oma juhlapäivä "Kansallinen lenkkipäivä", jota edelleen vietetään elokuun kolmantena perjantaina. Samana vuonna valmistui yhtiölle uusi tuotantolaitos Vantaalle, jonne siirrettiin myös Sinisen Lenkin tuotanto Helsingin Sörnäisistä.
2000-luvulla HK Sininen tuoteperhe kasvoi kevyellä ja -juustoversiolla. Sinisestä Lenkkistä on saatavilla perinteisen koon lisäksi Iso Sinisenä. Sinistä Lenkkiä syödään eniten uunissa valmistettuna, mutta lenkin kylmänä, esimerkiksi leivän päällä, syöminen on erittäin suosittua.
2010-luvulla lanseerattiin HK Ruokatalon kehittämä innovaatio, murea ja maukas HK Rypsiporsas®. Sitä on liharaaka-aineena syksyllä 2012 markkinoille tuodussa A-luokan Sinisessä Lenkissä.