Uusissa 4.10.2013 julkaistuissa Pohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa keskitytään ravintoaineiden sijasta entistä enemmän ruokaan. Suositusten taustalla on vankka tieteellinen näyttö ruuan vaikutuksista terveyteen väestötasolla.

 

Laatu edellä

 

Suosituksissa painotetaan ruuan laatua, niin rasvan kuin hiilihydraattienkin osalta. Suomalaiset syövät proteiinia suositusten mukaisesti. Rasva tulee edelleenkin valita pehmeänä kasvirasvana ja hiilihydraateissa kannattaa suosia kuitupitoisia täysjyvävalmisteita. Lautaselle kootaan siis kasviöljyjä ja – margariineja, täysjyväleipää, puuroja sekä runsaasti kasviksia esimerkiksi vähärasvaisen lihan rinnalle. Näin meitä on opastettu aiemminkin, mutta silti suomalaisten ruokavalinnat poikkeavat suosituksista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Finravinto-tutkimuksen mukaan suomalaisten kovan rasvan saanti on lisääntynyt, joskin määrällisesti rasvaa syödään suositusten mukaisesti. Runsas kovan rasvan saanti selittyy erityisesti lisääntyneellä voin ja rasvaisten maitovalmisteiden käytöllä. Kuidun saanti jää myös suosituksista, suomalaiset valitsevat turhan usein sokerisia viljavalmisteita täysjyvän sijaan.

 
Lihaa suositellaan 3-4 aterialla viikossa

 

Uusien suositusten mukaan punaisen lihan (porsas, nauta, lammas ja riista) ja siitä valmistettujen lihavalmisteiden syönnissä on pitäydyttävä kohtuudessa ja runsasta syöntiä rajoittaa. Suomalaiset syövät lihaa keskimäärin 78 kg henkilöä kohden vuodessa. Tästä määrästä punaista lihaa on noin 59 kg. Asiantuntijoiden mukaan suomalaisten lihankulutus on nykyisellään kohtuullista, EU-maiden keskiarvo on noin 10 kg suurempi. Suomessa kasvaa erityisesti vaalean lihan kulutus. Siipikarjanlihaa syötiin vuonna 2012 noin 3 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Tämä on myös ravitsemussuositusten kannalta edullista. Kun lihaa nautitaan kohtuudella 3-4 aterialla viikossa yhdessä kasvisten kanssa, mahtuu myös punainen liha terveelliseen ja suositusten mukaiseen ruokavalioon.

 

HK Rypsiporsas® auttaa vähentämään kovan rasvan saantia

 

Punaisen lihan ja siitä valmistettujen lihavalmisteiden mahdolliset terveyshaitat selittyvät osaksi lihan sisältämällä kovalla rasvalla. Tähän ongelmaan vastaa HK Ruokatalon innovaatio, Rypsiporsas®. Rypsiporsas® syö rypsiöljyllä terästettyä rehua, jolloin sen rasvan laatu muuttuu luontaisesti pehmeämmäksi. Kun tavallisessa porsaanlihan rasvasta noin 40 % on kovaa rasvaa, Rypsiporsas®-lihassa kovaa rasvaa on korkeintaan kolmannes. Yli 100 Rypsiporsas®-tuotetta kaupoissa auttavat suomalaisia vähentämään kovan rasvan saantia punaisesta lihasta ja lihavalmisteista.

 

Terveellisiä valintoja

 

THL myönsi HK Ruokatalolle Kansanterveyspalkinnon vuonna 2012 merkittävästä työstä, jota yritys on tehnyt tuotteidensa suolan ja kovan rasvan vähentämiseksi. Rypsiporsas® ja yrityksen yli 100 Sydänmerkkituotetta auttavat suomalaisia koostamaan nyt myös uusien ravitsemussuositusten mukaisen ruokavalion – mausta tinkimättä.

 

 

Lisätiedot:

-      Tutkimus- ja tuotekehitysjohtaja Soile Käkönen, HKScan Oyj, p. 010 570 2444, etunimi.sukunimi@hkscan.com

HK Ruokatalo Oy kuuluu HKScan-konserniin. HKScan on Pohjois-Euroopan johtavia ruokayhtiöitä. Sen kotimarkkinoihin kuuluvat Suomi, Ruotsi, Tanska, Baltia ja Puola. HKScan valmistaa, myy ja markkinoi sian- ja naudanlihaa, siipikarjatuotteita, lihavalmisteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaita ovat vähittäiskauppa-, Food Service-, teollisuus- ja vientisektorit. Liikevaihto vuonna 2012 oli 2,5 miljardia euroa ja työntekijöitä noin 11 000.