HKScan tarvitsee merkittävästi määräaikaisia työntekijöitä sesonkiapulaisiksi ympäri vuoden. Heidän avullaan varmistetaan yrityksen häiriötön toiminta sesonkihuippujen kuten mm. kesän lomakauden aikana. Samalla tuetaan nuorten mahdollisuuksia saada arvokasta työkokemusta ja työllistyä vaivattomammin myös jatkossa. HKScan Finland tarvitsee toimipaikoilleen Suomessa yhteensä n. 650 kesätyöntekijää.

Kesän grillauskausi on HKScanissa merkittävin tuotannon sesonki. Samaan ajanjaksoon osuu luonnollisesti myös vakituisten työntekijöiden suosituin lomakausi. Siksi kesällä tarvitaan eniten myös määräaikaisia työntekijöitä. Sesonkityötä on tarjolla kuitenkin myös jouluksi sekä keväällä pääsiäiseksi ja vapuksi.

Määräaikaista työtä on tarjolla pääasiassa huhtikuusta alkaen

HKScanin toimipaikat Suomessa hakevat  tulevalle kesäkaudelle sesonkiluontoisesta työstä kiinnostuneita henkilöitä tuotannon työtehtäviin. Tarjolla on jonkin verran työtä myös toimihenkilöille. Työjaksot  ajoittuvat pääosin huhti-syyskuulle.

Oikea asenne, innostus uuden oppimiseen ja vähintään 18-vuoden ikä auttavat töiden saannissa

”HKScanissa on tarjolla monenlaisia tuotannon työtehtäviä, joihin kaikkiin annetaan huolellinen perehdytys. Aikaisempi työkokemus vastaavista tehtävistä on luonnollisesti etu, mutta oikea asenne, hyvä fyysinen kunto ja mielenkiinto uuden oppimiseen auttavat varmasti työn saantiin yrityksessämme”, kertoo Tuija Kantoluoto, VP HR, HKScan Finlandista. ”Lisäksi edellytämme vähintään 18-vuoden ikää, sillä erityisesti tuotannon puolella työturvallisuus- ja hygieniavaatimukset ovat kovat. Elintarvikealan opiskelijat ovat erityisen toivottuja hakijoita ”.  

Tyytyväisyys tuo jatkuvuutta työsuhteeseen

Nopea ja yhdenmukainen perehdytys on keskeinen edellytys sille, että sesonkityöntekijä onnistuu työssään. Tämä on tärkeää paitsi työntekijän itsensä kuin myös työnantajan kannalta. Sesonkityöntekijöiden tukena ovat lisäksi tuotannon työhönopastajat.

HKScan kehittää jatkuvasti perehdytyspakettiaan kokemustensa ja saamansa palautteen pohjalta.

Tavoitteena on, että jokaiselle HKScanin sesonkityöntekijälle jää mieleen kuva hyvästä ja kannustavasta työilmapiiristä ja esimiestyöstä sekä työtehtävistä, jotka ovat vastanneet odotuksia tai jopa ylittäneet ne.

”Pyrimme toiminnallamme siihen, että samat osaavat kausityöntekijät hakeutuvat meille jatkossakin sesonkiluontoisiin töihin” kertoo Kantoluoto. ”Näistä tehtävistä heidän on mahdollisuus edetä tuotannon resurssitarpeen mukaan myös vakituiseen työpaikkaan”.  

HKScanin sesonkityöntekijätarpeista Suomen toimipaikoilla

Sesonkityöntekijöitä tarvitaan eri paikkakunnilla seuraavasti:

Vantaan tuotantolaitos
  • N. 200 henkeä helmi-maaliskuusta alkaen.
  • Työ on pääasiassa kaksivuorotyötä lihavalmisteiden, kuten mm. grillimakkaroiden sekä valmisruokien ja jauhelihan valmistuksessa ja pakkaustehtävissä. Lisäksi tuotteiden keräily- ja lähetystehtäviä on tarjolla HKScanin Vantaan logistiikkakeskuksessa, jossa toimitaan kolmessa vuorossa.
Euran tuotantolaitos
  • N. 200 henkeä huhtikuusta alkaen
  • Työ on pääasiassa leikkuu- ja pakkaustehtäviä tuotannossa ja luonteeltaan säännöllistä kaksivuorotyötä.  
Forssan tuotantolaitos
  • N. 120 henkeä huhtikuusta alkaen.
  • Työ on pääasiassa erilaista lihan käsittely-, pakkaus- ja tuotannon aputehtäviä. Työ on joko yksi- tai kaksivuorotyötä. 
Mikkelin tuotantolaitos
  • N. 35-40 henkeä huhti-toukokuusta alkaen.
  • Työ on pääasiassa kaksivuorotyötä lihavalmisteiden sekä valmisruokien valmistuksessa ja pakkaustehtävissä.  
Outokummun tuotantolaitos
  • N. 20 henkeä huhti-toukukuusta alkaen.
  • Tarjolla oleva työ on nautojen teurastus- ja leikkuutyötä sekä muuta lihakäsittelyä ja pakkaustehtäviä.

Lisäksi toimihenkilötehtäviin eri puolille Suomea tarvitaan n. 50 henkeä.

Hakijoilta odotetaan vähintään 18-vuoden ikää, oikeaa asennetta ja innostusta uuden oppimiseen.

Hakea voi www.hkscan.com / avoimet työpaikat sivujen kautta täyttämällä sivuilla oleva kesätyöhakemus.  

 

 Lisätietoja:

-       VP HR Tuija Kantoluoto, HKScan Finland Oy, p. 010 570 6170

 

HKScan on johtava pohjoismainen lihaosaaja. Myymme, markkinoimme ja valmistamme korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. HKScanin liikevaihto on 2,1 miljardia euroa ja työntekijöitä on noin 7 700. Yhtiö on Euroopan johtavia lihayrityksiä.
Lisätietoa HKScanista:
www.hkscan.com