Makkara tehtiin alun perin Sinisen Lenkin pikkuveljeksi

hk_camping_50.jpgHK Camping® kehitettiin keväällä 1967 alun perin helpommin nuotiolla grillattavaksi lenkkimakkaraksi, Sinisen Lenkin ”pikkuveljeksi”. Nimi olikin pitkään Camping-lenkki®, ennen kuin grillimakkaratermi vakiintui.

Suomalaisten kesävietto ja lomailu poikkesi 50 vuotta sitten melkoisesti tämän päivän menosta. 1960 - 70 -lukujen telttailu ja mökkeily ovat vaihtuneet osin hotellielämään ja valmismatkoihin. Kesäruuanlaittoon ulkona ei ollut kaasugrillejä eikä vaihtoehtoja kesäherkuiksikaan ollut niin paljon kuin tänä päivänä. Makkara kuitenkin maistui suomalaisille, kuten se maistuu edelleenkin.

 

 

50-vuotias Camping® uusiutuu porkkanan voimin

Vaikka Camping® grillimakkaran perusresepti on pysynyt kutakuinkin samana jo 50 vuotta, on sitä päivitetty vuosien varrella aika ajoin. Suolan määrää on vähennetty, natriumglutamaatti on poistettu ja aikaisemmin laktoosia sisältänyt makkara on nykyään täysin laktoositon.

hk_camping_popo.jpgJuhlavuoden kunniaksi HK Camping® Originaliin ja Juustoon on nyt tehty kuluttajien toiveiden mukaisesti maun ja rakenteen perusparannus voimistamalla savustusta ja vahvistamalla maustetasoa.

  • Camping® haluaa olla uusiutuva ja myös uusimpien trendien aallon harjalla. Kesän uudessa HK Camping PoPo ® -grillimakkarassa on 30 % porkkanaa. Halusimme vastata kuluttajien toiveisiin kasvisten lisäämisestä ruokavalioon. Kasvikset tekevät lihakasvismakkaroista paitsi herkullisen makuisia myös tavallisia makkaroita monipuolisemman ruoan, kertoo HKScan Finland Oy:n kategoriapäällikkö Marika Rikkonen.
 

 
Makkara maksoi 4,50 markkaa kilolta

camping-80-luku_1_www.jpgCamping® oli grillaustrendin uranuurtaja Suomessa. Uusi tuote löysi nopeasti tiensä suomalaisten suosikkiherkuksi.

  • Kuluttajat toivoivat helpommin nuotiolla kypsennettävää makkaraa. Vuonna 1963 markkinoille tuotu Sininen Lenkki® oli kokonsa puolesta siihen hiukan hankala. Helpompi grillimakkaran muoto oli napakymppi, kertoo Rikkonen.
 

 

 

 

Grillimakkarapakkauksia 1980-luvulta

 

 
Vuodessa myydään noin 2 miljoonaa pakettia

Suosion salaisuus on tutussa ja turvallisessa maussa ja tämä näkyy myös myyntimäärissä. Viime vuonna Camping®-grillimakkaraa myytiin jopa 2 miljoonaa pakettia. Huippuvuosista myyntimäärät ovat luonnollisesti pienentyneet, koska vaihtoehtoja on nykyään tarjolla kymmeniä.

  • Aikaisemmin grillimakkarat luokiteltiin A- ja B- luokan makkaroihin. Camping® oli B-luokan parhaimmistoa, minkä todistaa myyntimäärät kautta aikojen. Suomalaisesta lihasta tehty Camping®-grillimakkara maistuu koko perheelle, ja on siksikin niin suosittu, toteaa Rikkonen.

HK Camping® Original 400 g on vuosien varrella saanut seurakseen useita eri variantteja, joista Juusto on jäänyt suosittuna makuna perusvalikoimiin. Muita erikoismakuja vuosien varrella ovat olleet:

  • Camping® Juusto 
  • Camping® Kevyt 
  • Camping® Chorizo 
  • Camping® Makkarapihvit 
  • Camping® Juhlalenkki 
  • Camping® Kuoreton
  • Camping® Hot Summer BBQ
  • Camping® Nakki
  • Camping® Parila
  • Camping® Jalapeno
  • Camping® Savupitkä 
  • Camping® BBQ 
  • Camping® Savupätkä
  • Camping PoPo® Porsas-porkkana lanseerataan toukokuussa 2017

 

 

hk_grillimakkaramainontaa_80-luku_www.jpg

Kuvassa on Helsingin Kauppiaiden ilmoitus 1980-luvulta.

 
Lisätietoja:
  • HKScan Finland Oy, markkinointijohtaja Mikko Järvinen puh. 010 570 2381
  • HKScan Finland Oy, kategoriapäällikkö Marika Rikkonen puh. 010 570 8113
  • Sähköposti: etunimi.sukunimi@hkscan.com
  • www.hk.fi   
  • #hookoo #ainakotimaista @HKScanFinland

 

HKScan on johtava pohjoismainen ruokayhtiö. Myymme, markkinoimme ja valmistamme korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. HKScanin liikevaihto vuonna 2016 oli lähes 1,9 miljardia euroa ja työntekijöitä on noin 7 300. HKScanin tuotemerkkejä Suomessa ovat mm. HK ja Kariniemen. www.hkscan.com