HKScan lähtee rakentamaan koko arvoketjuunsa ja erityisesti lihan sopimustuotantoon mallia, jolla kyetään vastaamaan markkinoiden muutokseen. Muutos näkyy erityisesti ruokaketjun vastuullisuuteen ja läpinäkyvyyteen liittyvinä asiakas- ja kuluttajatarpeina, mutta myös koko arvoketjun tuottavuuden kehitystarpeena. HKScan kutsuu lihan sopimustuotannon kehittämiseen mukaan eri alojen vahvoja osaajia.

HKScanin toimitusjohtaja Tero Hemmilä: ”Olemme tehneet jo vuosikymmeniä sopimustuottajiemme kanssa menestyksekästä yhteistyötä koko lihaketjun kehittämisessä. Sopimustuotantomme kehittämiseksi seuraavaan vaiheeseen aloitamme Agrofood-ekosysteemin rakentamisen, sillä muun muassa markkinamuutoksiin vastaaminen edellyttää aikaisempaa tiiviimpää sopimustuotannon rakennetta. Kehitystyön tavoitteita ovat lihaketjun vastuullisuuden edistäminen ja läpinäkyvyyden lisääminen, tuottavuuden parantaminen, kilpailukyvyn varmistaminen sekä eläinten hyvinvoinnin parantaminen entisestään. Digitalisaation myötä tiedon tehokkaampi hyödyntäminen nousee merkittävään roolin, kuten myös partnereiden kanssa tehtävä yhteistyö.”

HKScan on keskeisillä markkina-alueillaan Suomessa, Ruotsissa, Baltiassa ja Tanskassa merkittävä liha- ja ruokayhtiö, joka tekee tiivistä yhteistyötä noin 7500 sopimus- ja lihantuottajan kanssa. HKScan hankkii vuosittain noin 400 miljoonaa kiloa lihaa.

Agrofood-ekosysteemi tukee kehitystä kohti yhä vastuullisempaa ruoantuotantoa. HKScan kutsuu uuden Agrofood-ekosysteemin rakentamiseen mukaan yrityksiä, joilla on vahvaa osaamista ja teknologiaa muun muassa peltoviljelyn kehittämisestä ja kasvinviljelystä, rehustuksesta, uusiutuvista energiaratkaisuista, kuljetuksista ja logistiikasta. Agrofood-ekosysteemi -yhteistyöverkosto on mukana olevien toimijoiden ja kotieläintuottajien tiivis yhteistyömuoto, tietojen ja osaamisen keräämistä sekä hyödyntämistä edistyksellisillä teknisillä ja digitaalisilla ratkaisuilla. Tavoitteena on, että kehitystyön parhaat käytännöt ovat laajasti hyödynnettävissä HKScanin keskeisillä markkinoilla Itämeren alueella. Lihaketjun vastuullisuustyön yhtenä kärkenä on hiilijalanjäljen pienentäminen, johon vaikuttaa merkittävimmin peltoviljely. Hiilijalanjäljen pienentämisen yhdeksi keskeiseksi teemaksi nousevat ratkaisut, jotka edistävät peltojen kykyä sitoa hiiltä maaperään. HKScanin Agrofood-ekosysteemi kuuluu Business Finlandin Food from Finland -ohjelmaan.

HKScanin Agrofood-ekosysteemin rakentaminen Suomessa alkaa Kariniemen®-siipikarjaketjussa ja HK Rypsiporsas® -ketjussa toteutettavilla pilottihankkeilla. Pohjoismaisen kotieläintuotannon vastuullisuusjalanjälki on jo nykyisellään matala verrattuna kansainvälisiin standardeihin. VTT:n tuoreen tutkimuksen mukaan HK Rypsiporsaan tuotannon hiilijalanjälki on selvästi pienempi, kun eurooppalaisen sianlihan.

Lisätietoja:

Ulf Jahnsson, HKScanin eläinhankinnasta ja alkutuotannosta vastaava johtaja, puh. 0400 784 193

Yhteydenotot:
HKScan Media Service Desk, puh. 010 570 5700, sähköposti
communications@hkscan.com

Aiheeseen liittyvää:

Tiedote medialle 10.9.2019: VTT laski Rypsiporsas®-eläimen hiilijalanjäljen tilalta tuotantolaitokselle

HKScan Oyj on pörssilistattu liha- ja ruokatalo, jolla on yli sadan vuoden kokemus vastuullisesta pohjoismaisesta ruoantuotannosta asiakkaiden ja kuluttajien tarpeisiin. HKScanissa vastuullinen tapa toimia kattaa koko arvoketjun tilalta kuluttajalle. Lähes 7 200 ammattilaistamme varmistavat lupauksen tuotteidemme hyvästä mausta ja laadusta. Kotimarkkinoitamme ovat Suomi, Ruotsi, Tanska ja Baltia. Monipuoliseen tuotevalikoimaamme kuuluvat siipikarjan-, sian-, naudan- ja lampaanliha sekä lihavalmisteet ja ateriat. Yhtiön vahvoja tuotemerkkejä ovat HK®, Kariniemen®, Via®, Scan®, Pärsons®, Rakvere®, Tallegg® ja Rose®. Vuonna 2018 HKScanin liikevaihto oli 1,7 miljardia euroa.