HKScan ottaa 1.1.2020 käyttöön uuden konsernilaajuisen toimintamallin. Uusi toimintamalli on keskeinen osa yhtiön kannattavuuden parantamisohjelmaa ja sen tulosvastuullista toteuttamista sekä yhtiön uutta strategiaa. Samanaikaisesti HKScan on arvioinut toimintansa tehostamista Suomessa. Käytyjen yt-neuvottelujen myötä päättyy kahdeksan työsuhdetta.

HKScan on saanut päätökseen lokakuussa käynnistetyt maakohtaiset prosessit, jotka koskivat uutta konsernilaajuista toimintamallia. Neuvotteluissa noudatettiin kunkin maan paikallista lainsäädäntöä ja neuvottelujärjestystä.

HKScan siirtyy uuden toimintamallinsa mukaisesti matriisiorganisaatiosta maakohtaiseen tulosyksikköorganisaatioon, jossa Suomi, Ruotsi, Baltia ja Tanska muodostavat raportoitavat tulosyksiköt. Keskeisillä konsernitason toiminnoilla on jatkossakin olennainen tehtävä liiketoimintojen synergioiden ja hyvän hallintotavan varmistamisessa.

Toimintamallin uudistus koskee yhtiön kaikissa toimintamaissa pääasiassa toimihenkilöiden raportointisuhteiden muutoksia, joilla ei ole olennaista vaikutusta konsernin henkilöstön määrään tai työehtoihin.

”Konsernitasoisella toimintamallin uudistuksella on keskeinen merkitys HKScanin viime keväänä käynnistämän kolmivuotisen kannattavuuden parantamisohjelman ja marraskuussa julkistetun konsernin uuden strategian toteutuksessa. Toimintamallin uudistaminen vahvistaa ja selkeyttää markkina-aluekohtaista tulosvastuuta ja päivittäistä johtamista. Uudistuksen tavoitteena on myös asiakas- ja kuluttajalähtöisen toimintamallin vahvistaminen”, sanoo toimitusjohtaja Tero Hemmilä.

HKScanin johtoryhmän kokoonpano ja täydennetyt vastuut 1.1.2020 alkaen:

  • toimitusjohtaja (CEO) Tero Hemmilä,
  • Suomen liiketoimintayksiköstä vastaava johtaja (EVP) Jari Leija,
  • Ruotsin liiketoimintayksiköstä vastaava johtaja (EVP) Denis Mattsson,
  • Baltian liiketoimintayksiköstä vastaava johtaja (EVP) Anne Mere,
  • Tanskan liiketoimintayksiköstä vastaava johtaja (EVP) Jukka Nikkinen,
  • talousjohtaja (CFO) Jyrki Paappa,
  • hallintojohtaja (EVP) Markku Suvanto,
  • viennistä, tuonnista ja lihataseesta vastaava johtaja (EVP) Juha Ruohola ja
  • strategisesta liiketoiminnan kehittämisestä ja investoinneista vastaava johtaja (EVP) Mika Koskinen.

HKScan tehostaa toimintaansa Suomessa

HKScan neuvotteli myös Suomen liiketoiminnan tehostamistoimenpiteistä. Yt-neuvottelujen tuloksena HKScanin Suomen toiminnoista päättyy kahdeksan työsuhdetta osittaisesta organisaatiouudistuksesta ja tehostamistoimista johtuen. Suurin osa neuvottelujen käynnistyessä arvioiduista henkilöstövaikutuksista pyritään hoitamaan työtehtävien uudelleenjärjestelyillä. Lisäksi Outokummun ja Paimion nautayksiköiden henkilöstömääriä sopeutetaan markkinatilanteeseen määräaikaisilla lomautuksilla erikseen määriteltävinä ajankohtina ensi vuoden aikana.

HKScan Oyj
Tero Hemmilä,
toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Viestintäjohtaja (SVP) Heidi Hirvonen, puh. 010 570 6072

HKScan Media Service Desk p. 010 570 5700 tai sähköpostitse communications@hkscan.com

HKScan Oyj on pörssilistattu ruokatalo, jolla on yli sadan vuoden kokemus vastuullisesta pohjoismaisesta ruoantuotannosta asiakkaiden ja kuluttajien tarpeisiin. HKScanissa vastuullinen tapa toimia kattaa koko arvoketjun tilalta kuluttajalle. Lähes 7 200 ammattilaistamme varmistavat lupauksen tuotteidemme hyvästä mausta ja laadusta. Kotimarkkinoitamme ovat Suomi, Ruotsi, Tanska ja Baltia. Monipuoliseen tuotevalikoimaamme kuuluvat siipikarjan-, sian-, naudan- ja lampaanliha sekä lihavalmisteet ja ateriat. Yhtiön vahvoja tuotemerkkejä ovat HK®, Kariniemen®, Via®, Scan®, Pärsons®, Rakvere®, Tallegg® ja Rose®. Vuonna 2018 HKScanin liikevaihto oli 1,7 miljardia euroa.