Kesä ja grillaus kuuluvat erottamattomasti yhteen. Pitkän talvikauden jälkeen molempia odotetaan innolla, sillä suomalaisista on tullut varsinaista grillauskansaa. HKScanin teettämän kyselyn*) mukaan lähes joka toinen (47 %) grillaa kesällä vähintään kerran viikossa. Ilman grillaamisen iloa ei jää kukaan, sillä kyselyn mukaan ihan jokainen on grillin ääressä vähintään kerran kesässä. 85 prosenttia kertoo grillaavansa saman verran tai enemmän kuin edellisenä kesänä.

Vaikka ruoan hinta on noussut, ei grillaaja joudu tinkimään herkullisesta ruoasta. HKScanin hyvillä vinkeillä harkitseva ja säästäväinen kesäkokki valmistaa edullisesti maistuvaa grilliruokaa.

Ärsyttävintä grillaamisessa on kyselyn mukaan grillin ja grillausvälineiden puhdistaminen. HK®:n, Kariniemen® ja Via® Kasvimaan uudet grillivalmiit tuotteet tuovat tähän murheeseen toivottua helpotusta. Makkara on edelleen suosituin grillattava. 


Säästäväisen grillaajan ei tarvitse tinkiä herkullisesta ruoasta

Ruoan kallistuminen on tuonut harkitsevaisuutta ruokaostoksiin. Näillä HKScanin vinkeillä voit säästää ruokaostoksilla rahaa ja ruoanlaitossa energiaa, tinkimättä kuitenkaan herkullisesta grilliruoasta:

1.    Valitse grilliin edullisempia ruhon osia. Niiden grillaaminen vie hiukan enemmän aikaa, mutta saat taatusti mehukkaan lopputuloksen. Esimerkkeinä edullisemmista lihoista ovat broilerin koipipalat, koipireisi ja siivet, joiden suosio on kyselyn*) mukaan kasvanut 45 prosenttia edellisestä kesästä. Edullisempia porsaan lihoja grilliin ovat niska eli kassler, kylki ja ribsit. 

-    Myös jauheliha on edullisempi ja mainio raaka-aine grilliherkuille. Itse tehdyt hampurilaiset ovat vakiinnuttaneet paikkansa suomalaisten grilliherkkuina. Hampurilaiset maistuvat koko perheelle ja niiden väsäily on hauskaa puuhaa, kertoo HKScanin Suomen markkinointijohtaja Mikko Järvinen.

2.    Hyödynnä tarjouksia. Tarjoukset toimivat usein myös inspiraationa uusien tuotteiden kokeilulle. HKScanin kyselyyn vastanneista 49 prosenttia kertoi hyödyntävänsä tarjouksia aiempaa enemmän. Tarjoustuotteet ovat usein myös niitä kesägrillaajien suosikkituotteita, kuten esimerkiksi broilerin ja porsaan fileepihvit.

3.    Pidä grilli puhtaana ja osta helppoja ja onnistumisvarmoja grilliherkkuja. Puolet HKScanin kyselyyn vastanneista kertoi grillin puhdistamisen olevan vastenmielistä puuhaa. Koska likaisessa grillissä ruoka voi palaa helpommin, on puhdas grilli myös oiva keino säästää rahaa. Mikään ei harmita niin paljon, kun palanut tai muuten pilalle mennyt ruoka. 

-    Tämän pulman olemme ratkaisseet uusilla grillivalmiilla tuotteilla, jotka helpottavat kesäkokkien grillinpuhdistuspiinaa. Uudet HK ja Kariniemen grillivalmiit lihat sekä Via Kasvimaa grillivalmiit kasvikset on pakattu valmiiksi foliovuokiin, joista otetaan vain kalvo päältä pois, ja vuoka laitetaan grilliin. Näin vältytään grillin likaantumiselta. Lihat ja kasvikset voi myös nostaa tarjolle samassa vuoassa, kertoo Järvinen.

4.    Suunnittele perheen ruokalistat ja ruokaostokset hyvin. Silloin ei tule tehtyä turhia hankintoja ja hutiostoksia. Hyvä suunnittelu vähentää myös ruokahävikkiä ja säästää rahaa. Joka kymmenes kyselyyn vastanneista kertoi ostavansa kalliimpien hintojen vuoksi aiempaa vähemmän, mutta laadukkaampia grillattavia tuotteita. 

5.    Valmista koko ateria grillissä. Hyödynnä grillin lämpö koko aterian valmistamiseen, jolloin säästyy energiaa. Esimerkiksi hiiligrillissä samalla hiilloksella kypsyy mainiosti makkarat, lihat, kasvikset ja jopa jälkiruoka. 

-    Usein hiillos on parhaimmillaan silloin, kun kaikki istuvat jo ruokapöydässä, muistuttaa Järvinen

6.    Palauta mieleen grillauksen perussäännöt ja lue pakkausten ohjeet huolellisesti. 35 prosentin mielestä grillauksen oikean keston määrittäminen tuottaa päänvaivaa. Joka neljäs kokee vaikeaksi arvioida, milloin grillattava ruoka on kypsää. Jotta grillistä voi nostaa kesäiseen ruokapöytään aina onnistuneita herkkuja, kannattaa lukea huolellisesti pakkauksissa olevat grillausohjeet. Grilliin soveltuva lihalämpömittari on grillaajan tärkeä apulainen, jolla varmistetaan lihan oikea kypsyys. Muista myös aina kääräistä grillatut lihat folioon vetäytymään ennen tarjoilua.

7.    Tee itse. Grillauksen suosion kasvun myötä, meistä suomalaisista on tullut entistä taitavampia grillaajia. Noin joka viides (19 %) ei koe grillaamiseen liittyvän mitään haasteita. Itse grillattu ruoka koetaan jopa gourmet-ruoaksi ja kyselyn vapaissa vastauksissa todettiin, että ”osaan grillata parempaa ruokaa kuin ravintolassa”. Tekemällä ruokaa itse, voi säästää myös sievoisen summan rahaa.
 

Makkara on edelleen suosituin grillattava - kesän uutuuksia ovat Texasin Joe ja Buffalo

Kun grillit kuumenevat, sujahtaa sinne useimmin grillimakkara. Grillimakkaroista lihaisammat makkarat, kuten esimerkiksi HK Maakarit® -sarjan makkarat tai HK Kabanossi®, ovat pitäneet ykköspaikkaa (64 % grillaajista). Lähes yhtä suosittuja ovat niin sanotut perusgrillimakkarat, kuten HK Camping® (60 % grillaajista). Tänä vuonna grilliruoissa maistuvat klassiset Amerikan maut. HK Maakarit grillimakkarauutuus on mausteisen tulinen Texasin Joe, joka on maustettu paprikalla, chilillä, sipulilla ja oreganolla. Kariniemen makkarauutuus on siipikastikkeiden suosikkimaku Buffalo. Kabanossiuutuudet ovat perinteinen Amerikan maku Ranch ja klassikkomaku Krakova.

-    Perusgrillimakkaroiden suosio kasvaa niiden edullisemman hintatason vuoksi. Nostalgiatrendi ja monipuolistunut makkaravalikoima perusgrillimakkaroista artesaanimakkaroihin kasvattavat makkaran roolia grillissä, arvelee Järvinen.


Grillaaminen on enemmän kuin ruoanlaittoa

Grillaaminen on hauskaa ja sosiaalista yhdessä tekemistä. Grillauksen suosio on kasvanut vuosi vuodelta ja yhä useampi omistaa oman grillin. Kyselyyn vastanneista 85 prosenttia kertoi grillaavansa yhtä paljon tai enemmän, kuin edellisenä kesänä. Grillaamiseen halutaan käyttää aikaa ja monelle se on tärkeää kesätekemistä.

-    Grillaaminen on suomalaisille enemmän kuin ruoanlaittoa. Se on tapa viettää aikaa yhdessä, tapa nauttia kesästä ja ulkoilmasta. Grillaaminen laajentaa perheiden ruokalistoja ja tuo niihin vaihtelua, kertoo Järvinen. 

HKScan tekee vastuullista ja herkullista ruokaa yli sadan vuoden kokemuksella. Vastuullisuus on aitoja tekoja koko arvoketjussa sekä jatkuvaa parantamista. HKScan huolehtii lihan kestävästä tuotannosta yhdessä sopimustuottajiensa kanssa. Kaikissa HK® ja Kariniemen® -merkkisissä tuotteissa käytetään aina vain suomalaista lihaa.

*) HKScanin teettämään, Crowstin toteuttamaan grillaustutkimukseen vastasi 800 henkilöä kesällä 2022. 


Linkki kuvakoriin  http://aineistopankki.hkscan.com/l/CF5xLL65K2kz

Pakkauskuvat
HK Grillivalmis Kylkiviipale savupaprika rub 450 g
HK Grillivalmis Kasslerpala BBQ rub pekonilla ja punasipulilla 450 g
Kariniemen Kananpojan Grillivalmis Sisäfilee Gyros 500 g
Kariniemen Kananpojan Grillivalmis koipipala pippurinen BBQ 600 g
Kariniemen Kananpojan Grillivalmis Siipi paahteinen paprika 650 g
Via Kasvimaa Texmex grillikasvikset 360 g
Via Kasvimaa Toscana grillikasvikset 400 g

HK Maakarit Texasin Joe 260 g
HK Kabanossi Ranch 360 g
HK Kabanossi Krakova 360 g
Kariniemen Kananpojan Buffalo grillimakkara 260 g 

Ruokakuvat:
HK Grillivalmiit ja Kariniemen Grillivalmiit fiiliskuvat
HK Maakarit Texasin Joe annoskuva
Kariniemen Kananpojan Buffalo grillimakkara annoskuva

Instagram:
@hk_fi 
#hookoo #ainasuomalaistalihaa #hkkesä #hkgrillaus #hkamerikanpekoni #amerikanpekoni #hkkabanossi #kabanossi #hkmaakarit #maakarit 
@kariniemenkotitila 
#kariniemen #kariniemenkotitila #ainasuomalaistakananpoikaa #minuuttipihvi
@viamaailma #viamaailma #viakasvimaa

Facebook:
@HKhookoo
@Kariniemen
@viamaailma

www.hk.fi, www.kariniemen.fi, www.viamaailma.fi