Rauman yksikköön suunnitellulla investoinnilla ja siihen liittyvällä toimintamallin uudistamisella HKScan tavoittelee yhteensä noin kolmen miljoonan euron vuotuisia säästöjä Suomessa. Suunnitellun investoinnin ja toiminnan uudelleenorganisoinnin arvioidaan tuovan säästöjä investoinnin valmistumisen jälkeen viimeistään vuoden 2024 toisella vuosipuoliskolla. 

HKScan käynnistää suunnitelmaan liittyvät yt-lain mukaiset muutosneuvottelut Rauman yksikön siipikarjaleikkaamossa. Muutosneuvottelut koskevat työntekijöiden henkilöstöryhmää. Muutosneuvottelujen piirissä on yhteensä 225 henkilöä. Suunnitellut toimenpiteet voivat toteutuessaan johtaa Rauman yksikössä henkilöstövähennyksiin ja/tai olennaisiin muutoksiin henkilöstön työsopimusten ehdoissa, mikä tarkoittaisi arviolta enimmillään 45 työsopimuksen päättymistä ja/tai arviolta enimmillään 214 työsopimuksen osalta olennaisia muutoksia työsopimusten ehdoissa. Nyt suunnitellut muutokset eivät koske HKScanin muita tuotantoyksiköitä Suomessa. 

“Rauman yksikössä on tehty merkittävää kehitystyötä sekä investointeja tuotantolaitteistoihin viime vuosien aikana. Keskitymme HKScanissa määrätietoisesti ydinliiketoiminnan kannattavuuden parantamiseen, joka on yksi tärkeimmistä painopisteistämme tämän vuoden aikana. Vahvistaaksemme markkina- ja kilpailuasemaamme yhtiölle strategisesti tärkeässä ja kasvavassa broilerituotteiden kategoriassa, etsimme myös uusia tapoja vastata asiakkaiden odotuksiin ja kuluttajien tulevaisuuden tarpeisiin. Tällä automaatioasteen nostamiseen suunnitellulla investoinnilla sekä siihen liittyvillä kehittämistoimilla on kustannustehokkuuden lisäksi vaikutusta tuotelaatuun ja henkilöstön hyvinvointiin. Suunnitelluilla muutoksilla rakennamme entistä vahvempaa pohjaa siipikarjaliiketoimintamme tulevaisuuden kilpailukyvylle sekä yrityksen kannattavuudelle”, sanoo HKScanin Suomen liiketoimintayksiköstä vastaava johtaja Jari Leija.

Rauman siipikarjayksikköön suunniteltu kehittämisinvestointi on jatkoa vuonna 2020 aloitetulle siipikarjaliiketoiminnan tuottavuuden ja kannattavuuden parantamisohjelmalle. Sen puitteissa on toteutettu muun muassa Rauman yksikön prosessin tuottavuusinvestointeja vuosina 2020-2022.

Lisätietoja:
•    Jari Leija, HKScanin Suomen liiketoimintayksiköstä vastaava johtaja p. 040 559 7213
•    Soittopyyntöjä hänelle voi jättää HKScan Media Service Deskiin 010 570 5700 tai sähköpostitse: communications@hkscan.com