HKSCANIN TOIMITUSJOHTAJAAN EI KOHDISTETA SYYTTEITÄ LSO OSUUSKUNNAN
OSAKEKAUPPOJA KOSKEVASSA SISÄPIIRIASIASSA 

HKScan Oyj ilmoitti maaliskuussa 2009, että eräitä LSO Osuuskunnan puolesta
toimineita yhtiön johtoon kuuluvia henkilöitä on kuultu epäiltynä
sisäpiirintiedon väärinkäyttöä koskevassa asiassa, joka liittyi LSO Osuuskunnan
yhtiön osakkeilla elokuussa 2006 tekemiin osakekauppoihin. Epäily perustui ko.
henkilöiden silloiseen asemaan LSO Osuuskunnan edustajina eikä liittynyt
henkilöiden toimintaan HKScan Oyj:n johtohenkilöinä. 

HKScan Oyj:n saaman tiedon mukaan asian esitutkinta ja syyteharkinta on
valmistunut. HKScanin toimitusjohtajan Matti Perkonojan ja yhden yhtiön
toimihenkilön kohdalla Helsingin kihlakunnansyyttäjä on tehnyt päätöksen
syyttämättäjättämisestä. Tehdyn päätöksen mukaan syytteitä ei siis nosteta
HKScan Oyj:n toimitusjohtajaa tai toimihenkilöitä kohtaan. 

Helsingin kihlakunnan syyttäjä on päättänyt nostaa syytteen kuutta LSO
Osuuskunnan silloiseen johtoon kuulunutta henkilöä vastaan epäillystä törkeästä
sisäpiirintiedon väärinkäytöstä. Näistä henkilöistä kolme kuuluu tällä hetkellä
HKScan Oyj:n hallitukseen. 

HKScan seuraa oikeusprosessin edistymistä ja tarkastelee asiaa viimeistään, kun
oikeusprosessin lopputulos on tiedossa. 


HKScan Oyj

Markku Suvanto
HKScan-konsernin lakimies


Lisätietoja: HKScan-konsernin lakimies Markku Suvanto. Hänelle voi jättää
soittopyynnön viestintäpäällikkö Marja Siltalan kautta p. 010 570 2290. 



JAKELU:
Nasdaq OMX, Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.hkscan.com