HKScan Oyj                                         Pörssitiedote 8.2.2017         klo 8.05

 

HKScanin toimintamalli tarkastelussa – Yhteistoimintaneuvottelut käynnistyvät koko konsernissa


Tänään ilmoitetun mukaisesti (Pörssitiedote 8.2. klo 8.00) HKScan on uudistanut konsernin johtoryhmän kokoonpanoa ja käynnistää konsernin toimintamallin tarkastelun.

Osana toimintamallin tarkastelua yhtiö suunnittelee toimintojensa uudelleenjärjestelyjä. Tarkastelun tavoitteena on uudistaa HKScanin tarjoomaa kuluttaja- ja asiakaslähtöisesti, kehittää lihan arvoketjun tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä sekä tehostaa sisäisten prosessien toimivuutta. Suunnitelluilla muutoksilla yhtiö hakee entistä parempaa toiminnan tuottavuutta, kilpailukykyä sekä kannattavaa kasvua koti- ja vientimarkkinoillaan.

Yhtiön toimintamallin arviointityötä johtaa konsernin toimitusjohtaja Jari Latvanen yhteistyössä HKScanin johtoryhmän kanssa.


Suunnitellun toimintamallimuutoksen mahdolliset vaikutukset henkilöstöön


Suunnitellun toimintamallin sekä suunniteltujen prosessien tehostamistoimenpiteiden mahdollisia henkilöstövaikutuksia arvioidaan konserninlaajuisissa yhteistoimintamenettelyissä, jotka toteutetaan kunkin toimintamaan neuvottelukäytännön mukaisesti. Yhteistoimintamenettelyjen piiriin kuuluvat HKScanin kaikkien toimintamaiden toimihenkilöt, ylemmät toimihenkilöt ja johto. Neuvottelujen ulkopuolella ovat tuotannollisissa tehtävissä toimivat työntekijät.  

Toteutuessaan suunniteltujen muutosten arvioidaan voivan vaikuttaa henkilöstön työsuhteisiin ja niiden ehtoihin. Mahdollisen vähentämistarpeen arvioidaan voivan johtaa koko konsernissa enintään 150 työsuhteen päättymiseen. Mahdollisista henkilöstövaikutuksista neuvotellaan yhteistoimintamenettelyjen kuluessa.

Tavoitteena on saada suunniteltu toimintamalli käyttöön mahdollisimman pian, ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.


HKScan Oyj

Jari Latvanen
toimitusjohtaja


Lisätietoja: toimitusjohtaja Jari Latvanen, HKScan Oyj
Hänelle voi jättää soittopyynnön konsernin viestintäjohtaja Marja-Leena Dahlskogin kautta, puh. 010 570 2142

 

HKScan on johtava pohjoismainen lihaosaaja. Konsernimme myy, markkinoi ja valmistaa korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. HKScanin liikevaihto vuonna 2015 oli n. 1,9 miljardia euroa ja työntekijöitä noin 7 400.

JAKELU: Nasdaq, Helsinki, Keskeiset tiedotusvälineet, www.hkscan.com