Kiinnittämällä huomiota määrän sijaan laatuun voit vaikuttaa hävikin määrään, hyvää ruokaahan on hauskempaa syödä kuin heittää pois.

On tärkeä ja arvokas taito osata tehdä myös tähteistä maistuvaa ruokaa. Vihannesten jämistä, kuten tomaateista, puolikkaista sipuleista ja kesäkurpitsan pätkistä saa helposti loihdittua maukkaan lisukepastan. Perjantai-illalliselta tähteeksi jääneen naudan ulkofileen puolestaan voi hyödyntää seuraavana päivänä esimerkiksi ruokaisaan salaattiin. Yhtä tärkeää on muistaa, että parasta ennen päivämäärä ei ole viimeinen käyttöpäivä.

Vihanneksia ja hedelmiä syödessäsi älä syrji hieman käyrää kurkkua tai täplikästä banaania sen ulkonäön takia. Hedelmistä ja vihanneksista 45 prosenttia heitetään pois yliostamisesta johtuvan pilaantumisen ja jopa hylkäämiseen johtavan epämuodostumien takia.

Kuten eläimestä hyödynnetään kaikki mahdollinen syötäväksi, myös vihannekset pitäisi käyttää mahdollisuuksien mukaan alusta loppuun. Hyödynnä esimerkiksi pehmeävartisista yrteistä kuten persilja ja korianteri myös varret silppuamalla ne ihan pieneksi hienonnettujen lehtien joukkoon. Parsakaalin varresta ja pähkinäpussin jämistä puolestaan valmistuu helposti parsakaali-pähkinäpesto. Perunoita ja maa-artisokkia paahtaessa voit hyvin paahtaa ne kuorineen, mikä antaakin vain lisämakua ja rakennetta kasviksiin.

Viisi vinkkiä hävikin vähentämiseen:

1. Älä mene ruokaostoksille nälkäisenä. Nälkäisenä tulee sorruttua hötkyilyyn ja turhia ostoksia kertyy koppaan.

2. Muista aistinvarainen arviointi. Parasta ennen päivämäärä ei ole viimeinen käyttöpäivä.

3. Tiedä mitä kaapeistasi jo löytyy. On turha ostaa pilaantuvia tuotteita lisää, jos entisetkin ovat vielä syömättä.

4. Ota lautaselle sen verran ruoka kuin aiot syödä.

5. Älä osta isompaa pakkausta vain sen takia, että kilohinta on alhaisempi, jos osa ylisuuren pakkauksen tuotteesta jää syömättä.

Kokeile parsakaali-pähkinäpestoa

1 dl paahdettuja pähkinöitä
1 parsan varsi
1/2 pnt basilikaa varsineen
puolikkaan sitruunan mehu
1 valkosipulinkynsi silputtuna
1 dl oliiviöljyä
1 dl raastettua parmesaania
suolaa ja pippuria

Kuori parsakaalin varret ja pilko pieneksi. Laita kaikki ainekset korkeareunaiseen kulhoon ja soseuta sauvasekoittajalla tahnaksi.

Voit käyttää peston esimerkiksi pastaan sekoitettuna tai lihan ja kalan lisäkkeenä.