Code of Conduct

Tässä toimintaohjeessa on esitetty HKScan-konsernin (”HKScan”) päivittäistä liiketoimintaa koskevat eettiset periaatteet.

 1.     JOHDANTO

Toimintaohjeessa esitetyt eettiset periaatteet muodostavat yleisen viitekehyksen ohjaamaan asianmukaista toimintaa ja käyttäytymistä HKScanissa. Lisäksi tämä toimintaohje edustaa HKScanin arvoja.

HKScan edellyttää, että kaikki yhtiön työntekijät, mukaan lukien johtajat kaikilla tasoilla, noudattavat näitä eettisiä periaatteita työssään ja vastaavat henkilökohtaisesti toimintaohjeen noudattamisesta. Tämä toimintaohje koskee koko HKScanin arvoketjua tilalta haarukkaan ja HKScan kannustaa ja edellyttää kaikkia tuottajia, toimittajia ja alihankkijoita sekä liikekumppaneita toimimaan vastuullisesti näiden eettisten periaatteiden mukaisesti. HKScan edellyttää, että kaikki sen toimittajat allekirjoittavat HKScan-konsernin toimittajien eettisen toimintaohjeiston ja sitoutuvat noudattamaan sitä. Toimittajien eettisen toimintaohjeiston periaatteet ovat linjassa kansainvälisten sopimusten ja tämän asiakirjan kanssa.

HKScan on sitoutunut toimimaan liiketoiminnassaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja vastuullisesti sekä ymmärtää pitkän aikavälin hyödyt omalle toiminnalleen ja sidosryhmille. HKScanin tavoitteena on taata kaikille sidosryhmilleen luottamus siitä, että koko yhtiö toimii vastuullisesti. Osana vastuullista toimintaa HKScan noudattaa soveltuvia lakeja ja määräyksiä kaikilla toiminta-alueillaan sekä kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia.*

2.      IHMISOIKEUDET

2.1.    Ei pakkotyövoimaa

HKScan ei hyväksy pakkotyövoiman käyttöä missään muodossa, palkkaorjuutta, työhön pakottamista eikä modernia orjakauppaa. HKScanin työntekijöiltä ei voida vaatia talletuksia tai henkilötodistusten luovuttamista työnantajalle. HKScanin työntekijöillä on oikeus päättää työsuhde voimassa olevien lakien ja työehtosopimusten mukaisesti.

2.2.    Ei lapsityövoimaa

HKScan ei hyväksy lapsityövoiman käyttöä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, etteivät alle 18-vuotiaat lapset saa tehdä työtä, joka on haitallista heidän terveydelleen ja voi vaarantaa heidän turvallisuuden, sisältäen yötyön. Alle 15-vuotiaat lapset (joissakin maissa alle 14- tai 16-vuotiaat lapset) eivät saa tehdä työtä, joka estäisi koulunkäynnin tai vaikeuttaisi sitä. HKScan ei hyväksy työsuhteita, jotka ovat edellä esitetyn vastaisia.

2.3.    Ei syrjintää

HKScan ei hyväksy syrjintää työpaikalla. Kaikkia HKScanin työntekijöitä kohdellaan tasa-arvoisesti rotuun, uskontoon, eettiseen alkuperään, ikään, vammaisuuteen, sukupuoleen, siviilisäätyyn, raskauteen, vanhemmuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen, ammattiliiton jäsenyyteen tai poliittiseen mielipiteeseen katsomatta. Työntekijöitä kohdellaan kunnioittavasti ja arvostaen. HKScan toimii suojellakseen työntekijöitä syrjinnältä sen kaikissa muodoissa.  Näitä periaatteita sovelletaan myös yhteistyökumppanien työntekijöihin ja edustajiin.

2.4.    Ei ankaraa tai epäinhimillistä kohtelua

Fyysinen pahoinpitely tai kuritus, niillä uhkaileminen, seksuaalinen tai muu häirintä, henkinen pahoinpitely tai muu uhkailu ovat kiellettyjä HKScanissa. HKScan toimii suojellakseen työntekijöitä kiusaamiselta ja häirinnältä kaikissa sen muodoissa sekä muulta epäinhimilliseltä kohtelulta.

3.     TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUDET

3.1.    Työehdot

HKScanissa tehty työ perustuu aina työsuhteeseen, joka solmitaan kansallisten lakien ja käytäntöjen mukaisesti. Kaikilla HKScanin työntekijöillä on oikeus allekirjoitettuun työsopimukseen kielellä, jota he ymmärtävät.

3.2.    Palkkaus

HKScan maksaa työntekijöilleen palkkaa ja etuuksia, jotka täyttävät kansalliset lakisääteiset vaatimukset ja ovat toimialaa koskevan sääntelyn ja sopimusten mukaiset. Lähtökohtaisesti palkan tulee riittää työntekijöiden perustarpeiden täyttämiseen heidän asuinmaassaan. HKScanin työntekijät saavat tiedot palkkaan liittyvistä työehdoista ennen työsuhteen alkamista. Palkkaa koskevat ehdot kirjataan työsopimukseen.

3.3.    Kurinpitokäytännöt

Kaikki työntekijöihin kohdistuvat kurinpitotoimet rekisteröidään. Kurinpitotoimia voivat olla esimerkiksi suulliset tai kirjalliset varoitukset. HKScanissa palkanalennukset eivät ole hyväksyttyjä kurinpitotoimia. Palkanalennukset ovat mahdollisia vain, jos sovellettava kansallinen laki sen sallii tai jos asianomainen työntekijä antaa siihen nimenomaisesti luvan. Kurinpitotoimien toteutus ja käytännöt on kuvattu tarkemmin henkilöstöhallinnon toimintaohjeissa. 

3.4.    Työaika

Työajoissa HKScan noudattaa kansallista lainsäädäntöä, sovellettavia työehtosopimuksia ja kansainvälisiä sopimuksia.

HKScanissa ylityöt perustuvat vapaaehtoisuuteen. Niitä käytetään tasaamaan odottamattomia tuotantohuippuja tai muiden poikkeuksellisten tilanteiden yhteydessä, edellyttäen aina asianmukaisia turvallisuustoimia työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden takaamiseksi. Työntekijöille maksetaan ylityökorvaukset voimassa olevan kansallisen lainsäädännön ja työehtosopimusten mukaisesti.

3.5.    Työterveys ja -turvallisuus

HKScan tarjoaa työympäristön, joka on turvallinen, turvattu ja työntekijän terveyttä ylläpitävä. Työympäristössä huomioidaan myös yleisesti tunnetut toimialakohtaiset että erityiset riskitekijät. Työterveyden ja -turvallisuuden, yleisen turvallisuuden, palontorjunnan ja hätävalmiuden varmistamiseksi on laadittu selvät säännöt ja toimintaohjeet ja niitä noudatetaan. HKScan suhtautuu työturvallisuuteen vakavasti ja parantaa jatkuvasti työpaikan olosuhteita tapaturmien ja vammojen syntymisen ehkäisemiseksi.

3.6.    Järjestäytymisvapaus ja oikeus työehtoneuvotteluihin

HKScanin työntekijöillä on oikeus liittyä ammattiliittoon. HKScan kunnioittaa työntekijöiden oikeutta järjestäytymisvapauteen ja työehtoneuvotteluihin.

4.     VASTUU YMPÄRISTÖSTÄ, TUOTANTOELÄIMISTÄ JA TUOTTEISTA

4.1.    Ympäristövaikutusten pienentäminen

HKScanin tavoitteena on ehkäistä yhtiön toiminnasta aiheutuvien ympäristövaikutusten syntymistä sekä vähentää syntyviä vaikutuksia kansallisten lakien ja kansainvälisten säännösten mukaisesti. Ympäristövaikutuksia arvioidaan koko arvoketjussa, ei vain HKScanin omien toimintojen osalta.

HKScanin tavoitteena on vähentää yhtiön kasvihuonepäästöjä sekä parantaa energia- ja materiaalitehokkuutta kiertotalousajattelun mukaisesti. HKScan toimii aktiivisesti jatkuvan parantamisen periaatteiden mukaisesti ja kehittää vesi- ja jätehuoltoa sekä huolehtii kemikaalien ja muiden vaarallisten aineiden sekä päästöjen asianmukaisesta käsittelystä.

HKScan on tietoinen siitä, että lihatuotteiden ympäristövaikutukset alkavat maatilatasolta. HKScan edistää ja kehittää vastuullista eläintuotantoa yhteistyössä tuottajiensa kanssa.

4.2.    Eläinten terveys ja hyvinvointi

HKScan edellyttää koko arvoketjun noudattavan voimassa olevia lakeja ja määräyksiä, sovellettavia normeja sekä yhtiön toimintatapoja ja -ohjeita tuotantoeläinten terveyteen ja hyvinvointiin liittyen.

HKScan edistää tuotantoeläinten terveyttä ja hyvinvointia koko arvoketjussa. Yhtiö seuraama tuotantoeläinten terveyttä tiiviisti aina tiloilta tuotantolaitoksiin saakka ja neuvoo sekä tukee sidosryhmiään eläinten sairauksien ehkäisemisessä.

HKScanissa eläinten hyvinvointi huomioidaan koko arvoketjussa. Eläimiä hoidetaan ja käsitellään asianmukaisesti. HKScan ei hyväksy käsittelyä, joka aiheuttaa eläimille pelkoa tai stressiä.

4.3.    Tuotteiden laatu ja turvallisuus

HKScanin tavoitteena on varmistaa, että kaikki kuluttajille ja asiakkaille toimitetut elintarvikkeet ovat turvallisia. HKScan tekee jatkuvasti työtä yhtiön tuotantoprosessien ja tuotteiden laadun varmistamiseksi. HKScanin tuotantolaitoksissa on käytössä tuoteturvallisuuden- ja riskienhallintajärjestelmät vaara-analyysin ja kriittisten valvontapisteiden (HACCP) järjestelmän mukaisesti. HKScan kehittää jatkuvasti tuoteturvallisuutta kuluttajan terveyden turvaamiseksi. HKScan edellyttää, että kaikki sen työntekijät noudattavat tuoteturvallisuuteen ja hygieniaan liittyviä ohjeita.

HKScan on sitoutunut lisäämään kuluttaja- ja asiakastyytyväisyyttä sekä vastaamaan kuluttajien ja asiakkaiden odotuksiin tarjoamalla laadukkaita ja maistuvia, käyttötarkoitukseen soveltuvia, terveellisiä ja turvallisia tuotteita.

HKScanilla on käytössään jäljitettävyysjärjestelmät raaka-aineista ja aineosista, mikä mahdollistaa alkuperätiedot sekä oikea-aikaiset toimenpiteet tuotteiden mahdollisissa takaisinvetotilanteissa. Uusien tuotteiden kehitystyössä HKScan kiinnittää huomiota tuotteidensa terveysvaikutuksiin.

5.     EETTISYYS LIIKETOIMINNASSA

5.1.    Lakien ja määräysten noudattaminen

HKScan noudattaa kaikessa toiminnassaan voimassa olevia lakeja ja määräyksiä ja seuraa lainsäädännössä tapahtuvia muutoksia. Kaikkien työntekijöiden on noudatettava HKScanin toimintaan ja työntekijän työtehtäviin sovellettavia lakeja ja määräyksiä.

5.2.    Reilu kilpailu

HKScan tukee reilua kilpailua eikä hyväksy epärehellisiä käytäntöjä kilpailussa pärjäämiseksi tai kauppojen saamiseksi. HKScan noudattaa voimassa olevaa kilpailulainsäädäntöä.

HKScanin työntekijät eivät saa osallistua minkäänlaiseen laittomaan toimintaan, joka rajoittaa kilpailua.

5.3.    Korruption vastainen toiminta ja lahjat

HKScan ei hyväksy korruptiota tai lahjontaa missään muodossa. HKScanin työntekijät eivät saa hyväksyä suoraan tai välillisesti lahjoja, palkkioita tai muita etuuksia tai vieraanvaraisuuden osoituksia, jotka voivat vaikuttaa liiketoimintaa edistäviin tai sen varmistaviin liiketoimintapäätöksiin. Työntekijät saavat antaa tai ottaa vastaan henkilökohtaisia lahjoja tai vieraanvaraisuuden osoituksia, joiden arvo on nimellinen, jos tällainen lahjojen ja vieraanvaraisuuden osoitusten antaminen tai hyväksyminen on lakien ja määräysten mukaan sallittua. Esimerkiksi matkalippujen tai majoituskustannusten hyväksyminen kolmannelta osapuolelta ei ole hyväksyttyä. Lahjojen antamisesta ja vastaanottamisesta tullaan antamaan tarkemmat ohjeet erillisessä politiikassa, joka koskee lahjoja.

5.4.    Eturistiriidat

Työntekijöiltä edellytetään lojaalisuutta HKScanin liiketoimintaa kohtaan. Työntekijöiden on parhaansa mukaan vältettävä sellaisia tilanteita, joista voi aiheutua ristiriita HKScanin ja työntekijän tai muiden sidosryhmien, työntekijän perheenjäsenten tai sukulaisten tai näiden määräysvallassa olevien yhtiöiden etujen välille. Eturistiriitatilanteet voivat olla hyvin erilaisia ja edut vaihdella taloudellisista eduista muihin henkilökohtaisiin etuihin.

5.5.     Vilpillisen toiminnan ehkäiseminen

Kaikenlainen vilpillinen toiminta on kiellettyä HKScanissa. Tämän periaatteen vastaisia toimia arvioidaan sisäisesti, ja ne ilmoitetaan tarvittaessa viranomaisille.

5.6.    Toiminta sidosryhmien kanssa

HKScan kohtelee työntekijöitään, asiakkaitaan, toimittajiaan ja muita sidosryhmiään oikeudenmukaisesti ja toimii yhteistyössä niiden kanssa. HKScan kunnioittaa sopimusvelvoitteitaan ja liiketoimintajärjestelyjään. HKScan tarkastaa ja arvioi säännöllisesti liiketoimintakumppaneidensa ja sidosryhmiensä toiminnan varmistaakseen niiden vaatimustenmukaisuuden.

6.     VIESTINTÄ JA TIEDON JAKAMINEN

6.1.    Läpinäkyvä ja avoin viestintä

HKScanin sisäinen viestintä sekä viestintä sidosryhmien ja viranomaisten kanssa on avointa, läpinäkyvää ja perustuu tosiasioihin. Joissakin tilanteissa esimerkiksi pörssin säännöt, kilpailuun liittyvät näkökohdat tai luottamuksellisen tiedon suojaaminen voivat kuitenkin rajoittaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

6.2.     Luottamuksellinen tieto, tietoturva ja tietosuoja

HKScan suojaa ja käsittelee huolellisesti luottamuksellisia aineistoja ja tietoja. HKScan suojaa ja käsittelee huolella myös toimittajiltaan ja sidosryhmiltään saatuja luottamuksellisia tietoja.

Työntekijät eivät saa ilmaista tai hyödyntää luottamuksellisia tietoja (esimerkiksi liikesalaisuuksia tai luottamuksellisia henkilötietoja) omaksi hyödykseen tai kenenkään muun kuin HKScanin hyödyksi.

HKScan on ottanut käyttöön tietoturvaa ja tietosuojaa koskevia ohjeita, toimintaohjeita ja ohjaustoimia, joita se on sitoutunut noudattamaan. HKScan suhtautuu tietoturvaan ja tietosuojaan vakavasti ja tekee toimenpiteitä estääkseen niiden vaarantumisen.

6.3.    Taloudelliset tiedot

HKScanin tilinpäätös ja viestintä perustuvat oikeaan tietoon, ja ne on laadittu vakiintuneiden käytäntöjen ja lainsäädännön mukaisesti, kuten Arvopaperimarkkinayhdistyksen julkaisema Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodi edellyttää. HKScan antaa sijoittajille ja muille sidosryhmille totuudenmukaisia, täydellisiä, ajantasaisia ja tarkkoja tietoja liiketoiminnastaan ja toiminnoistaan.

7.     LISÄTIEDOT JA RIKKOMUKSISTA ILMOITTAMINEN

Jos HKScanin työntekijöillä on kysymyksiä tämän toimintaohjeen tulkinnasta tai sen noudattamisesta, heidän on otettava yhteyttä esimieheensä tai HKScanin lakiasiainosastolle. Toimintaohjeen noudattamisesta voidaan antaa lisäohjeita erillisissä ohjeissa.

Jos HKScanin henkilöstöön tai johonkin muuhun sidosryhmään kuuluva henkilö epäilee, että näitä eettisiä toimintaperiaatteita on rikottu, ja jos normaalien ilmoituskanavien käyttäminen ei ole mahdollista, hän voi ilmoittaa epäilystään nimettömänä Fair Way -kanavan kautta. HKScanin Fair Way on käytettävissä verkkosivulla https://report.whistleb.com/fi/HKScan.

Jos HKScanin työntekijä rikkoo näitä eettisiä toimintaohjeita, rikkomuksesta voi seurata työsuhteen irtisanominen tai muu asianmukainen seuraamus. Rikkomuksesta voidaan ilmoittaa asianmukaisille paikallisille viranomaisille, jos HKScan epäilee, että työntekijän toiminta rikkoo myös sovellettavaa lainsäädäntöä. HKScanin katsoo, että yhtiöllä ja kaikilla sen työntekijöillä on velvoite keskeyttää tai estää toimet, jotka voivat vahingoittaa HKScanin kuluttajia ja asiakkaita tai HKScanin tuotemerkkejä. Työntekijöiden odotetaan sen vuoksi ilmoittavan tällaisista toimista.

 

* Julistus työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista (ILO:n julistus kesäkuussa 1998); ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen mukaiset ihmisoikeusperiaatteet (Yhdistyneet kansakunnat 1948); yleissopimus lapsen oikeuksista (Yhdistyneet kansakunnat 1989); OECD:n toimintaohjeet monikansallisille yrityksille (OECD 2011); YK:n ohjaavat periaatteet yritysten ihmisoikeusvastuusta, UNGP (Yhdistyneet kansakunnat 2011).

 

HKScanin hallitus on hyväksynyt nämä eettiset toimintaohjeet 6.2.2018. Hallitus tarkistaa ja päivittää toimintaohjetta tarvittaessa.

 

Hallitus

 

HKScan Oyj         

                                                          

Lataa Code of Conduct