HKScan Oyj                                                                                           Pörssitiedote 19.01.2017, 17.30

HKScan vahvistaa asemaansa suomalaisessa naudanlihamarkkinassa – Paimion Teurastamo kokonaan HKScanin omistukseen

HKScan Finland Oy on allekirjoittanut tänään sopimuksen, jonka myötä yhtiö ostaa turkulaiselta Wellcapita Oy:ltä loput 50 prosenttia Paimion Teurastamo Oy:stä. HKScan Finland hankki Paimion Teurastamosta 50 prosenttia kesällä 2015, josta lähtien Paimion Teurastamo on ollut HKScanin konserniyhtiö.

Kauppa vahvistaa HKScanin asemaa naudanlihamarkkinassa ja tukee yhtiön tavoitetta kehittää suomalaista naudanlihaketjua pitkäjänteisesti yhdessä sopimustuottajien kanssa – tilalta tuotteeksi saakka.

Paimion Teurastamo on keskittynyt nautojen teurastukseen ja se toimii vuonna 2012 käyttöönotetuissa tiloissa Paimiossa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli 13,8 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 40 henkilöä. Osakekaupalla ei ole henkilöstövaikutuksia. HKScan on tehnyt yhteistyötä Paimion Teurastamon kanssa pitkään. HKScanilla on nautateurastamo myös Outokummussa.

- Tänään allekirjoitettu sopimus tukee tavoitettamme kehittää naudanlihatuotteitamme erityisesti premium-tuotekategoriassa. Haemme innovaatioita ja teemme työtä entistä kuluttajalähtöisemmän tarjoomaan luomiseksi niin arkeen kuin juhlaan. Siksi haluamme uudistua samanaikaisesti useassa tuoteryhmässä. Näen että vastuullisesti tuotetulla suomalaisella naudanlihalla on vankka asema kuluttajien lautasella osana monipuolista ruokavaliota, sanoo Jyrki Karlsson, HKScanin Suomen kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja.

- Nyt toteutettu osakekauppa on osa pitkäjänteistä tuotantoverkostomme ja kotimaisen naudanlihaketjun kehittämistä. Kauppa vahvistaa edelleen asemaamme naudanlihan hankinnassa myös Etelä-Suomessa, sekä tarjoaa sopimustuottajille hyvän palvelutason entistä kattavammin, sanoo HKScanin tuotanto- ja teknologiajohtaja Aki Laiho.

HKScan on sitoutunut vastuulliseen lihantuotantoon läpi koko arvoketjun ja kehittää toimintaansa jatkuvasti eteenpäin. Suomessa lihantuotantoa koskeva lainsäädäntö on yksi maailman tiukimmista. Sopimustuotannossa tilat sitoutuvat järjestelmälliseen terveydenhuoltotyöhön sekä tautisuojaa ja eläinten sekä rehun tuontia koskeviin ohjeisiin. Myös teurastusprosessi on tarkasti kontrolloitu ja koulutetun henkilökunnan sekä eläinlääkärin valvoma. HKScanin teurastamot on auditoitu ulkopuolisen eläinten hyvinvointiin erikoistuneen asiantuntijan toimesta.


HKScan Oyj

Jari Latvanen
Toimitusjohtaja

 

Lisätietoja:

  • Aki Laiho, Tuotanto- ja teknologiajohtaja, HKScan Oyj.
  • Jyrki Karlsson, Suomen kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja, HKScan Oyj
    Soittopyyntöjä hänelle välittää viestintäjohtaja Marja Siltala, HKScan Oyj, markkina-alue Suomi, etunimi.sukunimi@hkscan.com, puh. 010 570 2290

     

HKScan on johtava pohjoismainen lihaosaaja. Myymme, markkinoimme ja valmistamme korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. HKScanin liikevaihto vuonna 2015 oli 1,9 miljardia euroa ja työntekijöitä on noin 7 400. www.hkscan.com


JAKELU:

NASDAQ Helsinki,
Keskeinen media,

www.hkscan.com