HKScan ja AS Maag Grupp ovat tänään saattaneet päätökseen aiemmin ilmoittamansa järjestelyn, jossa HKScan myy Baltian liiketoimintonsa virolaiselle AS Maag Gruppille. Kaupan kohteena olivat HKScanin Baltian liiketoimintayksikön muodostaneiden tytäryhtiöiden, AS HKScan Estonian, AS HKScan Latvian ja UAB HKScan Lietuvan, osakkeet. Velaton kauppahinta oli 90 miljoonaa euroa, josta 20 miljoonan euron osuus on ehdollinen erikseen määritellyn kaupan kohteena olevan lihaliiketoiminnan ja Maag Gruppin Baltian lihaliiketoiminnan seuraavien vuosien yhteenlasketulle tulokselle. Kiinteästä 70 miljoonan euron kauppahinnasta 55 miljoonaa euroa on maksettu yrityskaupan toteuttamisen (closing) yhteydessä ja loput maksetaan seuraavan kolmen vuoden aikana. 

Kaupan myötä HKScanin omistus Baltian liiketoiminnoissa on päättynyt. HKScanin Baltian tytäryhtiöiden liiketoiminnot sekä henkilöstö ovat siirtyneet uudelle omistajalle kaupan täytäntöönpanon yhteydessä. Baltian liiketoimintojen myynti parantaa HKScanin kannattavuutta ja vahvistaa tasetta. Lisäksi myynti edistää HKScanin mahdollisuuksia parantaa tuotannollista tehokkuuttaan ja toteuttaa pitkän aikavälin strategiaansa, jonka tavoitteena on kasvaa monipuoliseksi ruokataloksi. 

Yrityskauppa on muuttanut myös HKScanin rakennetta ja taloudellisia tunnuslukuja. Asia on huomioitu yhtiön taloudellisissa raporteissa vuoden 2023 alusta alkaen. Kaupan toteutumisen yhteydessä nettovelkaantumisaste laski noin 18 prosenttiyksikköä ja kiinteän kauppahinnan myöhempien maksuerien maksamisen jälkeen laskee noin 5 prosenttiyksikköä lisää. 

Baltian tuotantoyksiköt sijaitsevat Viron Rakveressa, Tabasalussa ja Viiratsissa sekä Latvian Jelgavassa. Yhtiön kuluttajabrändejä Baltiassa ovat Rakvere, Tallegg, Rigas Miesnieks, Jelgava ja Klaipedos Maistas. Baltian liiketoimintojen liikevaihto vuonna 2022 oli 195,7 miljoonaa euroa (170,0 milj. euroa vuonna 2021), liiketulos -30,2 miljoonaa euroa (-3,6 milj. euroa vuonna 2021) ja henkilöstöä kolmessa maassa oli keskimäärin noin 1 500. HKScan toimi Baltiassa kesästä 1998 asti.

Tietoja kaupasta on kerrottu aiemmin pörssitiedotteilla: 13.12.2022 ja 24.7.2023.

HKScan Oyj 

Juha Ruohola
toimitusjohtaja 

Lisätiedot: 
Juha Ruohola, toimitusjohtaja, HKScan Oyj, p. 0400 647 160
Jyrki Paappa, talousjohtaja, HKScan Oyj, p. 050 556 6512
HKScan Media Service Desk, p. 010 570 5700 tai sähköpostitse communications@hkscan.com