Suunnitelmaan liittyy toiminnan uudelleenorganisointia, henkilöstön määrän sopeuttamista ja toimintatapojen uudistamista. HKScan tavoittelee tehostamissuunnitelmalla noin miljoonan euron vuotuisia säästöjä vuoden 2024 kolmannelta neljännekseltä alkaen.

HKScan käynnistää suunnitelmaan liittyvät yt-lain mukaiset muutosneuvottelut HKScanin Euran yksikön siipikarjapakkaamossa sekä pakkaustoimintoja mahdollisesti vastaanottavissa Rauman ja Forssan tuotantoyksiköissä. Yhteensä suunniteltuun toimenpiteeseen liittyvien muutosneuvottelujen piirissä Eurassa on 19 henkilöä. Suunnitellut toimenpiteet voivat toteutuessaan johtaa Euran yksikössä olennaisiin muutoksiin työsopimuksissa ja/tai henkilöstömäärän sopeuttamisiin enintään 19 henkilön osalta sekä lisäksi tuotannon siirtoihin liittyviin lomautuksiin.

”Parannamme kannattavuuttamme ja rakennamme määrätietoisesti entistä vahvempaa pohjaa liiketoimintamme tulevaisuuden kilpailukyvylle. Tehostamissuunnitelman tavoitteena on keskittää tuoreen lihan pakkaustoimintoja niille paikkakunnille, missä vastaavia pakkaustoimintoja on tälläkin hetkellä”, sanoo HKScanin Suomen liiketoiminnasta vastaava johtaja Jari Leija.

HKScanin Euran yksikössä on tällä hetkellä HKScanin siipikarjapakkaamon lisäksi Mäkitalon Maistuvien ja Kivikylän Kotipalvaamon toimintoja. HKScanin tuotteista esimerkiksi HK® ja Via®-pizzat valmistetaan Eurassa.  
 

Lisätietoja:
Jari Leija, HKScanin Suomen liiketoiminnasta vastaava johtaja, p. 040 559 7213 ja 
HKScan Media Service Desk, p. 010 570 5700 tai sähköpostitse communications@hkscan.com

110 vuoden kokemuksella me HKScanissa teemme elämästä maistuvampaa – tänään ja huomenna. Strateginen tavoitteemme on kasvaa monipuoliseksi ruokataloksi. Kotimarkkinoitamme ovat Suomi, Ruotsi ja Tanska, missä noin 5400 ammattilaistamme valmistaa vastuullista ja paikallisesti tuotettua ruokaa kuluttajien erilaisiin ruokahetkiin. Tunnettuja tuotemerkkejämme ovat HK®, Kariniemen®, Via®, Scan®, Pärsons® ja Rose®. Kehitämme ilmastoystävällisempää tapaa tuottaa ruokaa. Pörssilistatun HKScanin jatkuvien toimintojen liikevaihto vuonna 2022 oli yli 1,8 miljardia euroa. www.hkscan.com